Takaisin Suomeen

Noniin, nyt on reissu itään heitettynä. Vaikka merkintä alunperin eilen pitikin kirjoittaa, niin se nyt jäi väliin 23 tunnin valvomisen jälkeen. Heräsimme eilen aamulla neljältä Kiinan aikaan ja lähdimme Shanghai Pudong Internationaliin aamuviideltä bussill yhden kiinalaisen oppaan, Richardin, johdolla. Shanghain päässä check-in ja baggage drop menivät kiitettävän nopeasti, sillä jonoissa ei juurikaan ollut muita kuin meidän ryhmäläisiämme. Samoin myös turvatarkastukseen oli vain parin ihmisen jono. (Sainpahan muuten salakuljetettua koneeseen ilmailulainsäädännössä vaaralliseksi merkittyä tavaraa äärimmäisen tiukasta tarkastuksesta huolimatta – siitäs saitte taas kinukit.)

Nyt sitten, kun on poissa Puolueen valtapiiristä ja ei tee enää laitonta rekisteröimätöntä blogia (Kiinassa kaikki blogit pitää rekisteröidä viranomaisille valvontaa varten), niin voikin ihmetellä tuota maanantaina tekemäämme käyntiä Wongin perheen kotiin. Kaikki mitä he meille kysymyksiin vastailivat ja esittelivät Kiinan niin autuasta ja ihanaa elämää oli niin suoraan Puolueen propagandaoppaasta, että ei siinä jäänyt varmaankaan kenellekkään epäselväksi, että kyseessä taatusti oli Puolueen jäseniä. Toisekseen myös oppaamme olivat kovasti sitä mieltä, että Taiwan ja Koreat ovat Kiinan maakuntia. Mitähän esim. Etelä-Korealaiset mahtavat pitää tästä ajatuksesta?

Kaikkiaan kyseessä oli kyllä todella upea reissu todella mielenkiintoiseen maahan. Sitten kun muistetaan, että liikuimme suunnilleen 100×150 kilometrin kokoisella alueella ja tuossa maassa sitä lääniä riittää lähes 5000×5000 kilometriä, niin mitä kaikkea muuta tuolla maalla on vielä tarjottavanaan? Täytyy joskus harkita uutta reissua toisaalle. Ja sen minkä takia oikeastaan kannattaa vielä odottaa Kiinaan menemistä on nimenomaan kiinalaisten kielitaidottomuus. 5-10 vuotta kun mennään eteenpäin ja nykyiset yläasteelaiset kun ovat työiässä, niin maan kielitaito eri palveluissa tulee hyppäämään ihan uudelle tasolle. Nykyisillään kun ei tuolla oikeasti tehnyt englannilla yhtään mitään ihan muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Hotellin henkilökunnankin englannin osaaminen rajoittui suurimmaksi osaksi tasolle “me want food” ja sen vaikeampaa lausetta ei kannattanut enää alkaa edes harkitsemaankaan sanovansa. Kaikkien paikallisten myyjien ja tarjoilijoiden kanssa asioiminen sitten olikin kauheaa huitomista ja pantemiikkaa mutta lopulta kyllä molemmat osapuolet ymmärsivät mitä tässä nyt kukin yrittää sanoa. Paikoittain se vain oli todella hankalaa.

Kuvia alkaa ilmestymään tänään ja ensiviikon aikana osoitteeseen http://jarijuutilainen.net/albumi/index.php?cat=7 – kuvia on otettu yhteensä yli 3000, joten karsinta tulee viemään oman aikansa. Kuvia on lisäksi räpsitty myös kännyköillä, joten osan laatu ei ehkä ole päätähuimaava mutta onpahan saatu edes jotain kuvallista dataa talteen. Lisäksi voi olla, että galleriaan ilmestyy jossain välissä myös screenshotteja videolle kuvatusta materiaalista paikoista, joissa kameraa ei saanut käyttää (mm. Jadebuddha)

Song He Lou

Viimeinen ilta – viimeisen illan murkinat. Lopultakin siis pääsimme tänne maailman kuuluun 250 vuotiaaseen ravintolavanhukseen, joka oli sitten ihan oikeasti mallia hieno ravintola. Kun meidät oli johdatettu pöytään ja aloimme selaamaan ruokalistaa, niin tietenkään siinä ei ollut tarjolla mitään muuta kuin harakanvarpaita, eikä tuo ruokasanasto vielä ihan niin kattavasti taivu paikallisittain. Parilta tarjoilijalta pyytämisen ja näiden pitämän pikapalaverin jälkeen saimmekin sitten käsiimme printatun listan, jossa oli käännökset myös Lontoon murteeseen. Päädyimme sitten selaamaan Suzhoun perinneruokia ja Mira halusi itselleen mandariinikalaa ja minä halusin ankkaa. Ok, tarjoilija oli tyytyväinen tilaukseen.

Keskimäärin noin kahden minuutin välein jompikumpi tarjoilijatyttösistämme oli kaatamassa lisää paikallista teetä, joten sen loppumisesta ei ollut huolta. Lisäksi tilasin meille ruokajuomaksi perinteikästä vuosikerta riisiviiniä, joka ei osoittautunut yhtään hullummaksi valinnaksi. Tee tuntui sopivan viiniin ja toisinpäin. Kokeileppa samaa Alkon valikoimalla. (En tosin tiedä miksi suomalaisessa ruokakulttuurissa viinin pitäisi sopia teehen mutta ihan sama. Täällä siis tapana on, että tee/kahvi juodaan ennen ruokaa.)

Ensin pöytään tuli valtavalla lautasella kokonainen kala päällä ja pyrstöllä varustettuna. Sille oli jopa tehty silmät viinirypäleistä! (Kuva myöhemmin) Viiden minuutin odottelun jälkeen pöytään kannettiin toinen samanlainen lautanen, jolla makasi kokonainen ankka paistettuna. Kyllä, siis kokonainen ankka. Viimeistään tässä vaiheessa siis selvisi, että nämä selvästikkin ovat tarkoitettu kahden hengen aterioiksi mutta eipä sitäkään tietysti missään kohtaa ruokalistaa oltu ilmaistu. Noh, ei siinä sitten mitään muuta kuin kala ja ankka suuhun. En sitten tiedä kummilla oli hauskempaa – meillä seuratessa tarjoilijoiden ihmettelyä vai tarjoilijoilla ihmetellessään hulluja länkkäreitä. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja sitä nyt oli sitten parhaimmillaankin riittävästi. Olihan se siis sentään kahden hengen annos. Riisiä ei kyllä saatu, kun ei sitä ymmärretty erikseen tilata – toisaalta, eipä sitä kyllä olisi jaksanut syödäkään.

Kaikkinensa ankka, mandariinikala ja pullo riisiviiniä kustansivat noin 28 euroa. Ei siis ollenkaan hullumpi sijoitus.

Päivällä kävimme haalimassa ison kasan erilaisia paikallisia teelaatuja. Siinäpä sitä taas oli paikallisilla ihmettelemistä kassajonossa kun länkkärit latovat kassalle kymmenkunta purkkia teetä.

Kohta pitäisi vielä suunnata viimeistä kertaa tuohon lähimarkettiin katselemaan, joskos sieltäkin saisi tuota riisiviiniä ostettua mukaan tulijaisiksi muutaman pullon verran. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa se toivoton yritys saada kaikki mahtumaan matkalaukkuihin.

Lähtö aamulla kello 5:00 kohti Shanghai Pudong Internationalia.

Kaikenkaikkiaan täältä meille on tarttunut mukaan 8 tuntia videota, yli 2000 kuvaa ja paljon kaiken näköisiä ostoksia.

Joskus huomenillalla sitten yhteenvetoa reissusta. Nyt täytyy rientää vielä viimeisen kerran Suzhoun pimeyteen.

谢谢 苏州

300km/h ja 492 metriä korkealla.

DSC_1564

Tässä nyt on hyvä esimerkkikuva tältäpäivältä, kuinka käy kun nukahtaa väärässä paikassa väärään aikaan.

DSC_1570

Toisaalta hetkeä myöhemmin maisema näytti tältä, joten ehkä en ollutkaan selostanut väärin kohdetta Shanghain metroaseman lipputiskillä, vaan olinkin Shanghain tiede- ja tekniikkamuseossa.

Tänään lähdimme 5 hengen porukalla omatoimimatkalle Shanghaihin. Ryntäsimme aamulla heti aamupalalle sen auettua ja siitä suuntasimme kahdella taksilla Suzhoun rautatieasemalle. Hommasimme liput ensimmäiseen lähtevään Shanghain junaan ja hintaa tuolle matkalle tuli 2,6 euroa henkilöä kohden. Shanghain päässä vastaavasti marssimme välittömästi etsimään lipunmyyntiä, joka sitten löytyikin mielenkiintoisesti toiselta puolelta katua ja pikku portaiden yläpäästä toisesta kerroksesta. Onneksi ostimme paluuliput, koska muutama myöhemmin tullut matkalainen ei niitä enää illalla iteselleen saanut.

Seuraavana sitten suuntasimmekin kohti Shanghain metroa. Lippujen hankinnan jälkeen ajelimme ensin asemalta Kansan Aukiolle ja siitä vaihtoyhteydellä maglev-asemalle.

Satuimme magleviin valitettavasti juuri siihen aikaan, kun juna ajelee vain 300km/h, eikä huippunopeuttaan 430km/h. Kävimme sitten ajelulla Pudong Internationaliin ja takaisin samalla junalla (8min suuntaansa).. koska kyllähän tällainen Idän ihme piti päästä kokemaan luonnossa. Ei noita magneettilevitaatiojunia vielä liikaa ole tehty.

Juna-ajelun jälkeen suuntasimme jälleen kerran metroon ja tällä kertaa kohteena oli jo aikaisemmin mainittu Shanghai Museum of Science and Technology, jota voisi lähinnä kuvata hervottoman kokoiseksi Heurekaksi, johon on vielä yhdistetty luonontieteellistä museota ja ties mitä muuta. Ensimmäisenä ryntäsimme neljänteen kerrokseen avaruusosastolle (tuliko tämä jollekkin yllätyksenä?) ja sieltä sitten aloimme valumaan alaspäin nähden kaikkea mielenkiintoista robotteihin, keinonäköön, keinohajuaistiin, fossiileihin ja täytettyihin eläimiin liittyen. Tosin oikeastaan kaikista mielenkiintoisinta tässä paikassa oli syöminen. Ensin pisti hankkia 5 yuanin panttia vastaan ravintolan maksukortti, jonne ladattiin haluttu määrä rahaa. Tämän jälkeen voi edetä useille erillisille myyntipisteille, joissa jokaisessa oli eri valikoima. Täällä sitten osoitit haluamasi annoksen, annoit korttisi ja jos rahaa riitti niin kokki alkoi hommiin. Korttiin jäi 1 yuani ja tietysti 5 yuanin pantti, joten otin sitten kortin mukaan muistoksi oudoimmasta ravintolaoperaatiosta ikinä.

Muutamaa tuntia myöhemmin matka jatkui taas metrolla tällä kertaa Shanghain pilvenpiirtäjäalueelle, jossa sitten saimmekin kävellä hirmuiset lenkit, kiitos uusien pilvenpiirtäjätyömaiden, jotka olivat sulkeneet katuja yms. kivaa pikku kiusaa. Alunperin olimme noin 500 metrin päässä Shanghai World Financial Centeristä mutta sitten taisimme välillä käydä huomattavankin paljon kauempana. Eikä tämäkään vielä riittänyt. Kun lopultakin pitkän talsomisen jälkeen (osa matkasta taitettiin pitkin autotietä kävellen autojen seassa) saavuimme itse mahtavalle SWFC:lle, niin saimme kolme kertaa eri ovelta passituksen jatkamaan matkaa. Kaksi näistä oli ravintolakerroksiin pääsyä ja yksi oli toimistopuolelle pääsy, joten ei sinäänsä ihme. Ainoastaan se oli outoa, että missään ei vaivauduttu mainostamaan sitä, mistä pääsee oikeasti sinne SWFC Observatoryyn ihmettelemään näkymiä. Lopulta oikean oven löydyttyä kassoille ja 30 euroa köyhempänä jonottamaan hissiä yhden jenkin ja kahden kiinalaisen kanssa. Hissillä pääsi vain 94:een kerrokseen, joten matka jatkui liukuportaiden ja toisen hissiajelun jälkeen 100:een kerrokseen melkopitkälti lasista tehtyyn näköalatasanteelle. Vaikka sää melko sumuinen olikin, oli näkymä varsin mielenkiintoinen… muut pilvenpiirtäjät näki ylhäältä päin… ja nimenomaan reilusti ylhäältä päin. Kyseessähän on maailman kolmanneksi korkein rakennus ja maailman korkein näköalatasanne… mutta sinäänsä SWFC:tä voisi kutsua oikeasti maailman korkeimmaksi, koska siinä ei ole sorruttu esim. Taipei 101:en tapaan antenni yms. turhakkeisiin ja lasketa niitä mukaan korkeuteen. SWFC:ssä pääsee juuri niin ylös kuin siinä korkeuttakin riittää.

DSC_1627

Näkymää 100:sta kerroksesta. Virallinen korkeuslukema tuolla kohdalla on 474 metriä. (Tuolla on vielä 101:n kerros mutta se on VIP-tiloja)

DSC_1679

Kuvassa 97:stä kerroksesta kuva 100:een kerrokseen. Alaspäin tullessa hissi kertoi jokaisen kerroksen kohdalla “This elevator doesn’t stop in this floor.” – jos tuo sama toiminto olisi ollut 94:een kerrokseen vievässä hississä, niin varmaan olisi jo kuristanut jonkun ärsytyksestä. Täytyi sitten vielä nauttia tölkinen Coca-Colaa maailman korkeimmassa baarissa. Hinta tosin oli törkeästi 20 kertainen paikalliseen hintatasoon nähden mutta silti edelleen naurettavan halpaa Suomen hintoihin nähden. Hissiajeluista vielä sen verran, että 1-94 kerroksien välillä toimineet hissit olivat niitä mallia supernopeat ja sen kyllä huomasi korvien lukkoon menon muodossa ja alaspäin olo tuntui jonkin verran kevyemmältä. Hisseihin oli tehty myös hieno valoshow joka esitti ohimeneviä kerroksia reaaliajassa. Hissin nopeus oli varmaankin lähemmäs 400 metriä minuutissa, ellei jopa suurimmassa kiihdytyksessä ylikin. Vielä hauska lisäyksityiskohtana ulkona oli suoraan käännettynä räjähtävä koira nuuhkimassa autoja – ei siis kannata mennä ainakaan lähelle. Ihme ettei sitäkin ollut tosin jo kokattu – paikalliset kun syövät kaikkea muuta nelijalkaista paitsi sohvaa.

Ulos päästyämme tajusimme kysyä porttieerilta suuntimaa lähimmälle metroasemalle, joka olikin suoraan oikealla puolellamme noin kilometrin päässä (tämän kun olisi tiennyt). Tässa vaiheessa meidän oli alunperin tarkoitus lähteä Nanjing Dongluun shoppaamaan mutta kello oli jo niin paljon, että päätimme lähteä metrolla takaisin asemalle – joka sitten osoittautuikin oikeaksi päätökseksi. Parhaillaan oli nimittäin menossa paikallinen ruuhka ja kun puhutaan lähemmäs 20 miljoonan ihmisen kaupungista, niin voitte kuvitella kuinka monta ihmistä matkustaa metrolla juurikin kaupungin keskustan tärkeimmiltä risteysasemilta. En ole ikinä, enkä taatusti varmaan tulekkaan näkemään yhtä montaa ihmistä yhtä pienellä alueella. Neliömetriin saa tungettua yllättävän monta pientä kiinalaista – tulkaa vaikka itse katsomaan. Kansan Aukiollakin oli yhtään liioittelematta kymmeniä, ellei satoja tuhansia ihmisiä sulloutuneena yhdelle metroasemalle (joka tietysti sitten olikin vähän kookkaampi mutta ei sielläkään parhaillaan mahtunut edes ympäripyörähtämään. Sama homma oli myös metroissa. Ei niin montaa ihmistä oikeasti mahdu metrovaunuun. Toisaalta, kuten jo useamman kerran täällä on tullut todettua, niin Kiinassa kaikki on mahdollista.

Juna-asemalle selvittyämme sitten odottelimmekin reilun puolituntisen junaa takaisin Suzhouhun. Junamatkalla meitä sitten odottikin taas mieluisa yllätys. Tylsä paluu Suzhouhun muuttui myrskyn bongausretkeksi numero 2 (hah, siitäs saitte kiinalaiset – täällä kun joka hemmetin paikassa hehkutetaan asian olevan numero 1). Junamme kaahasi 244 km/h suoraan ukkosmyrskyn läpi ja ehdin nähdä kaksi todella valtavaa maasalamaa mutta taivas välkkyi (ja siis koko taivas) kirkkaana jatkuvasti. Siinä taisi tulla 5 minuutissa enemmän salamoita kuin Suomessa kahdessa vuodessa. Melkoisen hieno valonäytelmä.

Lähes 13 tuntia jatkuvaa kävelyä takana tänään. Hotellille palattua ei jaksanut enää alkaa miettimään mitään ihmeenpiä ruokapaikkoja, joten otin vain luurin käteen ja kilautin room serviceen. 2x Fish and Chips hintaan 15 euroa.. makuelämys oli varsin mielenkiintoinen kun ruoka oli laitettu aasialaiseen tyyliin mutta ei yhtään hullumpi sellainen.

Huomenna sitten yrittämään uudelleen pääsyä 250 vuotiaaseen Song He Lou -ravintolaan ja tekemään viimeiset ostokset.

P.S. Tänään on jo yli 22 miljoonaa ihmistä nähnyt pimennysryhmämme laulamassa Maamme laulua. Repikää siitä suomalaismuusikot – teillä ei tule koskaan olemaan tuollaista yleisöä.

Monen päivän kuvatukset

Aloitetaan tästä päivästä:

Pimennysmenossa

Tältä sää näytti 10 minuuttia ennen täydellistä vaihetta.

rengas2009

Ei ollut tarkoitus edes kuvata pimennystä, mutta suuntasinpa silti putken kohti taivasta räpsäisyä varten. Käsivaralta 200mm objektiivilla täydellinen vaihe.

auringonsirppi

Aurinko alkaa taas palaamaan näkyviin. Samat speksit kuin edellisessä.

DSC_1417

Noin 500 länkkäriä liikekeskuksen pihassa. Paikallinen poliisi joutui kutsumaan paikalle vahvistuksiksi mustapukuisia kolleegoitaan – tosin lähinnä kuvaamaan ja kummastelemaan tätä outoa ryhmittymää.

Ja eilisen kuvasaldoa:

DSC_1267

Tiger Hilliä.
DSC_1282

Kuin myös Tiger Hilliä.

Ja toissapäivän Shanghaita:

DSC_0737

Alle 150m korkuisia pilvenpiirtäjiä ei tästä kylästä löydy.

DSC_0756

Kävimme 20+ kerroksisessa hotellissa, joten en voinut vastustaa kiusausta olla mitään puhuttua kieltä ymmärtämätön turisti ja menin ylimpään kerrokseen VIP-tiloihin ottamaan parit maisemakuvat.

DSC_0761

Lisää komeita pytinkejä.

DSC_0889

Yksityisasunnon puutarhaa muutaman sadan vuoden takaa.

DSC_1000

Taustalla maailman 3. korkein rakennus maailman korkeimmalla näköalatasanteella (siellä on lasilattia!) ja sinne mennään huomenna torstaina! Kuva otettu jokiristeilyllä.

DSC_1058

Shanghain ostoskatu.

Vettä, vettä ja lisää vettä

Muistutus itselle: Älä lähde shoppailemaan, kun Kiinassa sataa vettä. Sitä nimittäin voi tulla melkoisella tahdilla niskaan ja samalla se saa joka paikan tulvimaan.

Toinen muistutus itselle: Et osaa vieläkään kaikkia kiinalaisia merkkejä, joten ota paperille haluamasi paikan nimi – se säästää paljolta kävelyltä. (Osoitekkin toki riittäisi.)

Kolmas muistutus itselle: Kiinalaiset ihan oikeasti pitävät siestaa.

Eli siis joo, hyppäsimme Miran kanssa taksiin saavuttuamma takaisin pimennyksestä ja suuntasimme tänä ihanan kosteana päivänä Guan Qian Jeille. Tarkoituksena oli mennä syömään 250 vuotta ja rapiat tuossa ostoskadulla seisseeseen ravintolaan Song He Louhun. Ensinnäkin tuolla satoi kaatamalla. Toiseksi emme löytäneet ravintolaa, vaan ravasimme Taijian Nongia edes takaisin ja kokeilin kysellä paikalliselta poliisilta infoa ravintelin mahdollisesta sijainnista mutta setä ei lämmenyt kiinan ääntämykselleni. Toisaalta kiinassa yksi äänne eri tavalla painotettuna tarkoittaa yleensä viittä toisistaan täysin poikkeavaa asiaa, joten voi olla, että vain haistattelin poliisisedälle. En tiedä. Viimein kun löysimme oikean ravintolan, se oli tottakai kiinni, koska kello oli hieman yli kaksi. Kaikki muutkin lähellä olevat ravintolat tuntuivat olevan kiinni ja tässä vaiheessa kadulla tuli vettä entistä kovemmin ja kadut kirjaimellisesti tulvivat (hehe, arvatkaas vaan kuinka paljon lenkkareista voi tällä hetkellä vääntää vettä?) Päädyimme siis Kansan Kaupan alakerrassa sijaitsevaan KFC:hen, josta otimme popsittavaksi hyvin vastahakoisesti jotain friteeratun kanapihvin ja Big Macin risteytystä. Täytyy katsoa, jos lähtisi iltapalaverin jälkeen uudelleen keskustaan ja kokeilisi tällä kertaa päästä oikeasti sisään tuohon maailman maineessa olevaan ravintolavanhukseen.

Ruokailun aikana sade oli onneksi suurimmaksi osaksi hellittänyt, joten pääsimme aloittamaan päivän shoppailukierroksen Guan Qian Jein sivukaduilla, joissa päädyimme myös käsittämättömän nuhjuiseen Mustamäen torin vastineeseen. Piraattilaukkuja olisi täällä tarjolla hirmuiset määrät. Huomasimme myös samalla, että emme käyneet puolissakaan paikoista joita tuosta Tempel of Mysteryn alueelta löytyy. Täytynee harkita sijoittavansa uudelleen euron verran pääsylippuun, niin pääsisi ihmettelemään kirjallisuuden jumaluuden temppeleitä ja muita saleja.

Kiinassa kaikki on mahdollista!

Kun lähdimme aamulla liikenteeseen tilanne näytti melkolailla toivottomalta. Pilvilauttaa oli jokapuolella mutta etelässä oli pieni toivon häivähdys. Suunta siis sinne. Matkasimme 2 tuntia ja ylitimme maailman pisimmän sillan ja jäimme sen kupeessa olevalle huoltoasemalle, jossa meitä vastassa oli yllätykseksemme 9 linja-autollista Sky & Telescopen jenkkituristeja, sekä myöhemmin mukaan saapui vielä linja-autollinen puolalaisia.

Satelliittikuvia tutkittiin vimmatusti ja parempaa paikkaa pimennyksen seuraamiselle haettiin kokoajan. Kaikkialla täysin pilvistä. Ainoa selkeä alue olisi ollut 750 kilometriä länteen, joten sinne olisi mahdotonta ehtiä liikkumaan. Päätimme jäädä huoltoasemalle kokemaan edes sitten kansainvälistä tunnelmaa, jos mitään muuta ei kerta nähdä.

Ensimmäisen kerran toivo heräsi kahdeksan maissa, kun aurinko hetken aikaa porotti pilvien läpi. Hetkeä myöhemmin se katosi kuitenkin takaisin paksuun pilvimassaan. Mitä lähemmäksi h-hetkeä kello kiisi, sitä huonommaksi keli kävi. Puolisen tuntia ennen täydellistä vaihetta alkoi satamaan vettä! Tässä vaiheessa oli jo selvää, että homma on menetetty ja tässä nähtiin pelkkä osittainen pimennys muutamien sekunttien ajan.

Kuitenkin pari minuuttia ennen toista kontaktia aurinko tuli näkyviin pilviverhon läpi! Näimme täydellisen vaiheen alun ja meidän kaikkien todella valtavaksi hämmästykseksi Auringon korona leimahti esiin pilvistä huolimatta! Tämä on sinäänsä todellakin ihme, koska tällaisessa pitkässä auringonpimennyksessä Aurinko on suhteellisen kaukana maasta ja Kuu vastaavasti hyvin lähellä Maata, jolloin Kuu peittää suurimman osan Auringon koronasta, eikä sen kirkkaus ole kuin hädin tuskin täysikuun luokkaa. Täyden vaiheen jatkuessa korona katosi välillä pilvimassojen sekaan tullen taas uudelleen ja uudelleen esiin. Loppuun näimme vielä kolmannen kontaktin ja noin minuutin ajan uudelleen esiin tulevaa auringonsirppiä. Tämän jälkeen pilvet taas vyöryivät eteen, eikä Auringosta ole ollut sen jälkeen tietoakaan. Tässä maassa todellakin kaikki on mahdollista!

Paluumatkalla Suzhouhun ajoimme suoraan pohjoisesta tulevien ukkospilvien alle ja näimme melkoisen salamanäytelmän. Vettäkin tuli “muutama” millimetri.

Palataan vielä pimennyksen vaiheisiin. Oli todella hienon näköistä kuin noin 15min ennen täydellistä vaihetta (peitto noin 80%) kaikki värisävyt alkavat muuttumaan hyvin metallisiksi. Samoin myös kuinka samalla hetkellä kun täydellinen vaihe alkaa tulee täysi pimeys. Harmittavasti tosin tämä aiheutti kaikkien katuvalojen syttymisen, joka söi pimeysefektiä melkoisesti. Itse olin havaitsemassa huonossa paikassa, enkä harmittavasti nähnyt Kuun varjon tulemista pimennysalueen päälle mutta onneksi ainakin muutamat matkaseuralaisemme saivat sen videoitua.

Marraskuussa 2012 sitten yritetään uudestaan toivottavasti paremman sään vallitessa Australiassa.

Täydellinen pimennys vaiko pilvipimennys?

Valitettavasti kuvat nyt jäivät tältäillalta väliin, kun meni tuolla palaverin jälkimainingeissa sen verta myöhään ja herätys on 4:00, eli noin 6 tunnin kuluttua. Sääennusteet ja tutkakuvat alueesta näyttävät edelleen melko huolestuttavilta ja täällä on parhaillaan ukkosmyrsky menossa. Hyvällä tuurilla kumminkin huomenna on aamulla selkeämpää (tai edes vähän kuivempaa) etelässä, joten suuntaamme 5:00 alkaen kohti Etelä-Kiinaa. Tarvittaessa ehdimme menemään jopa 1 minuutin rajalle, jos keli sen todellakin vaatii vaikka mieluiten tietysti pysyisimme 5 minuutin suurpimennyksen rajan sisäpuolella.

Nyt melkoisen ukkosenjyrinän säestämänä hetkeksi torkkumaan ja sitten toivotaan parasta. Noh, oli keli mikä oli, niin Romeo y Juliettan Churchillit käryytellään Harrin kanssa sitten vaikka kaatosateessa, kun ne kerta Helsinki-Vantaalta mukaan hommattiin.

Tiikerimäen tallaajat ja Kung Fu!

Suuntasimme aamulla taksilla reilun 10 kilometrin päässä olevaan Tiger Hill Gardeniin, joka on ollut Suzhoun suurin nähtävyys jo parin tuhannen vuoden ajan. Kyseiselle hiipivän tiikerin näköiselle kumpareelle on rakennettu ajanlaskun alussa puutarha kuningas Helun hautapaikaksi. Nimensä paikka sai legendan mukaan siitä, että hautajaisia seuranneena päivänä mäen päällä oli nähty valkoinen tiikeri. Vaikka tämäkin oli päälisin puolin hyvin tyypillinen kiinalainen puutarha, niin silti se oli hyvin erilainen kuin kaksi aikaisempaa puutarhaa jotka olemme nähneet täällä. Oli jokseenkin sadunomainen tunnelma istuskella keskellä bambumetsää katselemassa paikallisia mustia lintuja pomppimassa pitkin metsää. Vastakohtana puutarhalla oli tarjota kaikkea aina kivibonzaista satoihin oikeisiin bonzaipuihin ja useisiin vesiputouksiin. Jos joku on tännepäin suuntaamassa, niin kannattaa varata 3-4 tuntia tämän paikan näkemiseen. Se on taatusti sen arvoista.

Päivän ruokapaikaksi arvoimme Guan Qian Jeillä sijaitsevan Kung Fu -pikaruokaravintolan. Ravintola siis tarjoilee paikallista ruokaa hyvin länsimaiseen tyyliin. Eli tunnelma oli vähän kuin olisi mäkkärissä syömässä puikoilla riisiä ja jotain mitä taaskaan ei voinut tunnistaa. Myös ateriaan kuulunut keitto oli hyvää, joskin kiinnostaisi kovasti tietää mitä se musta, rakkulainen ja kovasti luinen liha oikein oli? Hintaa isohkolla aterialla oli 23 yuania ja 0,5l juoma kustansi sen 5 yuania lisää.

Nyt hetki huilailua ja kohta palaveeraamaan huomisesta pimennyksestä. Sään osalta voidaan sanoa se, että tämänkään päivän sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa. Tänään piti tulla iltapäivällä vettä 26 mm mutta aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. En uskalla edes arvata paljonko tuolla oli asteita. Jokatapauksessa kuumuus ei täällä enää ole pariin päivään juurikaan pahalta tuntunut, joka taas tarkoittaa sitä, että lauantaina paleltaa ja paljon. Olisi varmaan pitänyt ottaa jonkinlainen takki tai edes pitkähihainen paita mukaan.

Lisäilen kuvia tästäpäivästä ja eilisestä illan kokouksen jälkeen, eli joskus kello 15 jälkeen Suomen aikaa.

Shanghai – kaupan keskus

Nyt on koettu Shanghai muutenkin kuin bussin ikkunasta ohi kiitävänä kaupunkijättiläisenä. Aluksi kävimme tutustumassa shanghailaisen Wongin perheeseen heidän kodissaan, jonka hinta Shanghain laitakaupungilla oli noin miljoona yuania, eli 100 000 euroa. Asuntoon kuului 4 pientä huonetta ja keittiö. Parhaimmat päivänsä asunto oli jo nähnyt joitakin vuosia sitten mutta ei sitä vielä voi kauhean rapistuneeksi sanoa. Asunnon arvo on tästäkin huolimatta vain noussut. Vaikka asunnot ovat kalliita, niin talviaikaan sähköön, veteen ja kaasuun menee kuukaudessa noin kuusi euroa – kesäaikaan jäähdyttämisen vuoksi lasku hyppää noin 30 euroon, eli asuminen ei täällä kauhean kallista ole. Wongit olivat alunperin saaneet asunnon 350 000 yuanilla, koska hallitus oli purattanut heidän keskustassa olleen asuntonsa ja maksoi kompensaationa osan uudesta asunnosta.

Wongeilta suuntamisemme paikalliseen kulttuurikeskukseen, joka toimii 90 000 asukkaan Community Centerinä, jossa on kaikkea käsityömahdollisuuksista, tietokonesaleihin, kirjastoon ja länsimaisiin paritansseihin. Tästä paikasta huomasi myös millaisena turistirysänä se toimii, sillä samojen 4-vuodenaikaa maalausten kopiot olisivat maksaneet siellä yksittäishinnaltaan 600 yuania (2400 yuania koko nippu) – itse maksoin samoista teoksista riisipaperille maalattuna ja silkkikankaalle sijoitettuna 250 yuania koko setistä.

Community Centeristä suuntasimme Sea Pearl Centeriin, joka on kuuluisa paikallinen helmimyymällä nimensä mukaan. Valikoimaa helmikoruissa löytyi aina muutaman kymmenen yuanin korvakoruista yli 1 400 000 yuania maksavaan helmikaulaunauhaan. Siinä sitten voikin miettiä, ostaako asunnon vaiko kaulakorun…
Samassa paikassa esiteltiin suolaisen meriveden ja makean järviveden helmien eroavaisuuksia, sekä aitojen helmien tunnistamista väärennöksistä.

Ohjelmassa oli myös käynti buddhalaistemppelissä, joka samalla paljasti, että eilen käyty Tempel of Mystery oli myöskin buddhalainen vaikka sitä kovasti taolaiseksi väitettiinkin. Tämänkin päiväinen temppeli oli edelleen aktiivikäytössä ja monet paikalliset siellä olivat viettämässä palvontamenojaan vaikka tavallisesti buddhalaiset käyvät temppelissä kuun ensimmäinen ja viidestoista päivä. Tyypillisessä buddhalaistemppelissä on ensimmäisenä ovesta astuttaessa oven vasemmalla puolella rumpu ja oikealla puolella kello. Suoraan edessä näkyy kolme valtavankokoista kultamaalattua buddhapatsasta, joilla jokaisella on rinnassaan elämänkiertokulun ympyryyttä kuvaava hakaristi ja itse patsaat edustavat edellistä elämää, tätä elämää ja tulevaa elämää. Näiden patsaiden sivuilla on 20 sotilasta, jotka ovat kumartuneessa asennossa osoittamassa kunniaa tätä elämää kuvaavalle buddhapatsaalle. Temppelissä oli esillä myös erikoisuutena naispuolinen buddhapatsas. Kaikista pyhimpänä temppelin kätköissä oli kokonaan yhdestä jadekimpaleesta veistetty reilu satavuotias parimetrinen buddhapatsas, jonka kuvaaminen oli ankarasti kielletty. Saattaa kuitenkin olla, että videokamera vain yksinkertaisesti unohtui päälle samalla kun sen otti pois kädestään. Vahinkoja sattuu.

Päivän ateriointi suoritettiin perinteisessä kiinalaisessa ravintolassa, jossa pöytään pyörivälle alustalle kannetaan kauhea määrä erilaisia ruokia ja siitä seurue sitten itse kasaa haluamansalaisen lautasen. Ruoka oli erinomaista, koska ensimmäistä kertaa ruuassa oli oikeasti erilaisia makuvivahteita. Ainoastaan ravintolan tarjoamat jättikokoiset muovipuikot tekivät ruokailusta haastavaa niiden kärkien liukkauden takia mutta sekin ongelma ratkesi kun keksi tuonkaltaisille puikoille toimivan otteen. (Ongelmaa ei siis ratkaistu osan pöytäseuruun tavoin keihästämällä ruoka.) En kuitenkaan kyennyt tunnistamaan suurinta osaa syömästäni ruuasta. Oli mitä oli.

Seuraavana kohteena oli 400 vuotta vanha yksityisasunto puutarhoineen ja sitä puutarhaa sitten riittikin. Puutarha oli hyvin tyypillinen kivipuutarhoineen ja lampineen. Vaikkei tämä ollutkaan Master of Nets Gardenin tavoin keisarin rakennuttama, oli tämä todella vaikuttavan näköinen puutarha. Puutarhan jotkut näkymät olivat harmoonisimpia ja kauneimpia mitä tällä planeetalla on tähän mennessä ollut tarjota. Tämän näyn haastaja saa oikeasti pistää parastaan vastatessaan haasteeseen. Odotankin mielenkiinnolla pystyykö huominen Tiger Hill Garden vielä lumoavampaan maisemaan.

Puutarhasta poistuminen ei vielä kuitenkaan lopettanut päivän maisemien hämmästelyä, sillä siirryimme menneisyydestä ihastelemaan moderneja ja suorastaan kunnioitusta herättävän kokoisia pilvenpiirtäjiä, joita tuossa kylässä riittää vaikka muille jakaa. Suurimpana ja maailman kolmanneksi korkeimpana rakennuksena kohoava 492 metrinen lasipatsas on melkoinen näky. Näitä maisemia päästiin kaikenlisäksi ihastelemaan kanavalla seilaavan risteilyaluksen kyydistä, jolla teimme 45 minuuttia kestäneen kierroksen. Kaikista huvittavimpana tosin oli veneeseen mennessä matkatavaroiden läpivalaisu. Kai täälläkin sitten pelätään terroristejä, kun keskellä jokea ei ole poliisejakaan lähellä?

Päivä lopetettiin shoppailukierroksella Shanghain 5 kilometriä pitkällä pääkadulla (nimeä en muista tähän hätään), jossa kyllä kauppaa riitti joka lähtöön. Tarkoituksenani oli hankkia täältä aurinkolasit mutta näköjään ne ovat kaikki mitoitettu täkäläisille kääpiöille, joten unohdetaan se ajatus. Onneksi tässä vaiheessa iltaa lämpötila oli ainoastaan 37 astetta varjossa, joten aivan totaalisen läkähdyttävää touhua kaupungilla talsiminen ei ollut. Kaikista ärsyttävimpänä oli jatkuva ja lähes jokatoisen vastaantulijan (tai ainakin se siltä tuntui) kysely haluaisinko ostaa kellon, piraattileffan tai t-paidan? No en halua. Ihmeen avoimesti poliisit antavat tuota touhua täällä tehdä vaikka kovasti kaikkea muuten yritetäänkin kontrolloida.

Loppuun todettakoon, että tällä hetkellä keskiviikon sääennusteet ja säätutkakuvat näyttävät todella huonoilta. Shanghain päällä on hemmetinmoinen pilvilautta ja ikävimpien arvoiden mukaan vettä saattaa tulla jopa enemmän kuin Suomessa useamman kuukauden aikana yhteensä. Nyt näyttää kovasti siltä, että suuntaamme Suzhousta etelään, kohti pimennyksen keskilinjaa. Yhtenä vaihtoehtona on viimevuonna käyttöön otettu maailman pisin silta (olikohan pituus 36 km?). Muutamia etelärannikolla olevia kyliä (parin tuhannen asukkaan koko luokkaa) ollaan myöskin katsottu vaihtoehdoiksi. Huomisiltana sitten varmistuu minne lähdetään ja moneltako.

Kello on nyt jo niin paljon täällä, että kuvia tästä päivästä tulee vasta huomenna. Suzhou kuittaa tältä erää.