Wiipurintien Markkinat 2019

Wiipurintien Markkinat 2019
Rohan Tallit – Turnajaiset

Wiipurintien Markkinat järjestettiin jälleen kerran Kouvolan vanhalla kasarmialueella, eikä tapahtuma pettänyt tälläkään kertaa. Iso plussa täytyy antaa taas järjestäjille hyvästä ja runsaasta ohjelmasta, jota menee koko ajan. Yhden ohjelmanumeron päättyessä, pääset suoraan siirtymään seuraavan pariin. Sekä tietysti unohtamatta jatkuvalla syötöllä pyöriviä musiikkiesityksiä. Näin se homma pitää hoitaa!

Erityisesti mielenkiintoista antia oli arkeologi Mikko Moilasen esitelmöinti ennallistamistaan viikinkiajan miekoista. Nämä upeat viikinkimiekat on siis tehty täysin alkuperäisiä vastaavista materiaaleista, perinteisin menetelmin ilman nykyaikaisten koneiden käyttämistä. Jos aihepiiri yhtään kiinnostaa, niin kannattaa tutustua Mikon Viikinkimiekat Suomessa -kirjaan, joka lienee parhaita, ellei jopa paras viikinkiajan miekoista kertova kirja, joka koskaan on tehty. Näyttipä Mikolta ilmestyneen tänävuonna myös Suomen pyöveleistä kertova kirja, joka on itsellä vielä hankintalistalla.

Toissa vuoteen verrattuna myyjiä taisi olla hieman vähemmän tällä kertaa paikalla. Kuitenkin ihan hyvä määrä. Ainoa mielestäni merkittävä puute oli aiemmilta vuosilta tutut äkseerausharjoitukset muskettiammuntoineen ja tykkeineen. En osaa sanoa, olivatko nämä vielä viimevuoden ohjelmassa mukana, kun viimevuosi jäi valitettavasti muiden menojen takia väliin. Mutta tämä puute hieman söi sitä mikä on tehnyt tapahtuman edeltäjästä, Verlan Ajasta, ja nykyisistä Wiipurintien Markkinoista poikkeuksellisen mielenkiintoisen kattauksen läpi vuosisatojen. Ehkäpä näitä vielä jossain kohtaa tullaan näkemään?

Hevosturnajaisista vastasi tälläkin kertaa Rohan tallit, jolta nähtiin taas raudanlujaa suorittamista. Peitsenkappaleet ne taas sinkoilivat ilmassa. Ohessa galleriallinen Rohan tallien turnajaisantia.

Ahvenanmaalla (3. päivä)

Geta-vuori
Kiviröykkiö

Taisin mainita, että tästä ei helteinen paahde enää voi pahentua? Kuinka väärässä ihminen voikaan olla. (Spoilerina kerrottakoon, että neljäs päivä oli vielä hirveämpi.)

Aamun “viileässä”, lähes 30 asteisessa säässä lähdettiin katsastamaan pohjoisesta löytyvää Geta-vuorta, joka kohoaa 107 metrin korkeuteen. Visiona oli kävellä useita kilometrejä kovasti kehutuille punaisille rantakallioille ja rotkoille. Tästä ideasta päätettiin luopua pitkään jatkuneen koko ajan alemmas ja alemmas laskeutuvan kallion kuumuutta hehkuvassa maastossa. Sen sijaan kävimme katsastamassa vain alueella olevan entisen pirunpellon, josta on innokkaasti rakennettu valtaisa määrä kivitorneja. Ja niitä todellakin oli aivan järjetön määrä. Sellainen oli kasattu jopa puunoksalle (kuva galleriassa). Niitä siis oikeasti oli aivan kaikkialla missä kivitorneja voi tai ei voi kuvitella olevan. Hieno, eriskummallinen nähtävyys. Kannoin korteni kekoon ja pinosin itsekin yhden tornin.

Tässä kohtaa todettiin, että jos nyt lähtisi ajamaan täältä pohjoiskärjestä aivan eteläkärkeen, niin ehtisi näkemään laivan, jolla tulimme Ahvenanmaalle kulkemasta Herrön vierestä. Herrön näkötornin kuva löytyy ensimmäisen päivän galleriasta laivan kannelta otettuna. Kävellessä kohti Herrön eteläkärkeä ja siellä sijaitsevaa näkötornia, oli polulla aivan valtavan kokoinen kyykäärme. Se tosin päätti nopean tilannearvion jälkeen poistua viereiseen pusikkoon. Aika-arvio Galaxyn ohituksesta piti hyvin paikkansa ja laivan lähiohitus saatiin kuvattua.

Ruokaa lähdettiin hakemaan Maarianhaminasta, jossa on hieman muuta saarta parempi valikoima ravintoloita. Paikaksi valikoitui Pizza Diablo. Tästä ruokailukokemuksesta täytyy sanoa, että se pilasi minulta pitsan. Nyt jos mieli alkaa tekemään pitsaa, niin melkein täytyisi lähteä Ahvenanmaalle. Sen verran hyvää lättyä täältä sai. Suosittelen vahvasti, jos Maarianhaminassa liikkuu. Tai melkein vaikkei liikkuisikaan.

Matka jatkui seuraavaan pähkinäpensaslehtoon, Nåtöön. Hieno paikka, jossa oli useampia lenkkivaihtoehtoja alueen kiertämiseksi. Krittiikkiä tosin täytyy antaa Maanmittauslaitoksen reittikartoista, joihin piirretyillä poluilla ei ollut sitten yhtään mitään tekemistä oikeiden polkujen kanssa. GPS ja kompassi tulivat välillä tarpeeseen arpoessa, miten ihmeessä tuonne nyt pääsee? Täälläkin ilmeisesti olisi pitänyt olla lehmiä mutta liekkö piiloutuneet johonkin puuhun, kun yhtään ei tullut vastaan? Mene ja tiedä. Joka tapauksessa tämäkin on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, sillä se eroaa kasvillisuutensa osalta niin paljon siitä mitä tyypillisesti Manner-Suomessa näkee.

Päivän viimeisenä kohteena oli komean näköiset kalliot pohjoisessa Havsviddenissä. Paikka itseasiassa paljastui jonkin sortin lomakyläksi helikopterikenttineen mutta emme antaneet sen häiritä vaan kipaisimme kameroiden kanssa ihastelemaan maisemia. Täällä kallioista näki hyvin maankohoamisen vaikutuksen ja kallioissa oli paljon poimuttumista ja pieniä rotkoja tai halkeamia. Todella upea kallioranta.

Ahvenanmaalla Saltvikin viikinkimarkkinoilla

Saltvikin viikinkimarkkinat
Markkina-aluetta

Muutaman vuoden arpomisen jälkeen saimme lopultakin aikaiseksi lähteä katsastamaan Ahvenanmaan Saltvikissä järjestettävät vuosittaiset viikinkimarkkinat. Mikäs sen osuvampaa, kuin sattua paikalle tapahtuman 20. juhlavuotena.

Markkinat olisivat auenneet kaikkina kolmena päivänä jo kello 12 mutta päädyimme menemään vasta kello 15 tienoilla lauantaina, sillä Ahvenanmaatakin koetelleessa paahteessa olisi luvassa pitkä ilta, iltaohjelman huipentuessa vasta kello 23 alkavassa tulishowssa.

Markkinapaikkana toimi upea viikinkikylä hirsivarustuksineen ja pitkätaloineen. Muutamia muitakin rakennuksia alueella oli. Suoraan portista saavuttiin heti markkinoiden myynti- ja ravintola-alueelle. Myyjien kojuja oli useamassa rivissä ja niitä jatkui pitkälle toiseen päähän aluetta. Sekaan oli sopivasti ripoteltu myös elävöittäjien telttoja, varsinaisen telttakylän ollessa alueen toisella laidalla sekä perällä. Nähtävää siis riitti vähän joka paikassa.

Myyjiä oli paljon Suomesta, Ruotsista, Saksasta, Balttiasta ja varmaan vielä jostain muualtakin. Suurin hämmästys itselleni oli myyjien valikoiman erilaisuus verrattuna Manner-Suomen tapahtumien myyjiin. Valikoima elävöittäjän näkökulmasta oli mielettömän runsas. Villakankaita löytyi ties kuinka monelta myyjältä (Manner-Suomessa 80% varmuudella et näe kangaskauppiasta). Nahkaa löytyi samaten useista eri kojuista. Lankoja, runsas valikoima lautanauhoja, lasihelmiä löytyi uskomattomat määrät. Tässä on selvästi tapahtuma, jonne kannattaa suunnata, jos suunnitelmissa on tehdä autenttista muinaispukua. Rihkama- ja fantasiakrääsän myyjät käytännössä loistivat poissaolollaan.

Olimme myös ostaneet liput “Historialliseen iltaan”, josta löytyi hämmentävän vähän ennakkotietoa netistä Suomeksi, Ruotsiksi tai Englanniksi. Avataanpa nyt sitten samaa pähkäileville mitä se käytännössä tarkoitti.

Etukäteen maksetut liput noudettiin Ålands Bankenin toimistosta Nygattanilta Marianhaminassa. Täältä sai sekä pääsylippukkeen, että bussiliput, jos moisille on tarvetta.

Paikan päällä sisäänpääsy markkina-alueelle tapahtuu korttia näyttämällä ja siitä leimataan kohta “Entry”. Periaatteessa sisäänpääsy kai olisi vasta kello 18 mutta ainakin nyt asiasta joustettiin.

Iltapakettiin kuuluu tervetuliaismalja, jonka saa käydä nauttimassa pääportilla. Juomavaihtoehtoina taisi olla kolme eri valintaa alkoholilla ja ilman. Lisäksi pakettiin kuuluu myös ruoka, yhdellä ruokajuomalla, jälkiruualla sekä kahvilla/teellä. Tämä sitten olikin mielenkiintoisempi osio.

Ruuan saa tapahtuma-alueen portin oikealle puolelle jäävästä ravintolasta. Kortin kanssa jonotetaan ensin rahastuskassalle, jossa kortista sutataan haluamasi valinnat (esim. ruoka ja juoma). Juoman saat käteen ja ruuan sijasta saat kävyn. No mitä hemmettiä? Tämä käpy kiikutetaan viereiselle tiskille, jossa sitten sitä vastaan sai valita possua, kanaa, kalaa vai kasvista. Tämä sama toistettiin jälkiruuan ja teen kanssa. Tällä kertaa käpy vain vaihdettiin kahteen lettuun. Kätevää.

Kokonaisuudessaan iltapaketti siis on hieman edullisempi tapa ruokailla tapahtumassa. Ihan mukava vaihtoehto. Se, mikä jäi nettisivuilta epäselväksi, oli mainostettu iltaohjelma. Erillistä iltaohjelmaa siis ei ollut järjestetty paketin ostajille vaan sillä tarkoitettiin koko illan tapahtuvaa muuta yleisohjelmaa. Bändit soittelivat alueella ja venäläinen Idisi Band esiintyi ravintolan edustalla kahdesti.

Ilta itsessään huipentui näyttävään tulishowhun. Harmi, ettei tähän vuodenaikaan ole vielä kovin hämärää. Se olisi tuonut vielä lisää näyttävyyttä jo nytkin upeaan esitykseen. Hämmentävää, mitä kaikkea sitä voikaan palavana pyöritellä ja heilutella. Ja millä kaikilla ruumiinosilla niitä voikin sammutella. Enkä nyt puhu tulennielemisestä.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma miljöineen oli erinomainen ja aikaisemmin mainittu kauppiaiden tuotevalikoima oli aivan huikea. Tämä tapahtuma menee vakavaan harkintaan tulevinakin vuosina.

Ahvenanmaalla (2. päivä)

Kastelholman linna

Toinen päivä alkoi vielä helteisempänä, jos se nyt ylipäätään oli enää mahdollista. Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui aikanaan Ahvenanmaan isoimpana rakennuksenakin tunnettu Bomarsundin linnanraunio, joka tuhottiin Oolannin sodassa vuonna 1854. Nyt jäljellä onkin enää yksittäisiä graniittisia muurin kappaleita ja neljän linnantornin rauniot entisestä puoliympyrän muotoisesta päälinnasta, jonka senkin halkaisija oli hämmästyttävät 290 metriä. Sen ympärille oli tarkoitus rakentaa vielä kilometrin halkaisijaltaan oleva puolustusmuuri mutta sitä ei koskaan ehditty toteuttamaan, kuin osittain. Päälinnassa oli aikanaan 246 huonetta ja siellä palveli 2000 venäläistä sotilasta ja 115-119 tykkiä.

Päälinnan ympäriltä löytyy vielä lisäksi 4,5 kilometriä pitkä reitti, jonka varrella on runsaasti linnoituksen jäänteitä. Tämä jäi kiertämättä, sillä jo pelkästään päälinnassa oli pahkaduttavan kuuma. Mainitsinko jo helteen?

Päivä jatkui linnateemaisesti, sillä vuorossa oli Ahvenanmaan entinen hallintopaikka, Kastelholman linna. Täältä on aikanaan väliaikaisesti hallittu jopa koko Ruotsi-Suomea. Linnan rakentaminen alkoi 1300-luvulla puolustuslinnoitukseksi. Kastelholma toimi Ahvenanmaan hallintokeskuksena aina vuoteen 1634 asti, jolloin Ahvenanmaa liitettiin Turun lääniin. Tässä kohtaa linna pääsi rapistumaan nopeasti huonoon kuntoon ja vuonna 1745 se koki useimmille keskiaikaisille linnoille tutun kohtalon – tulipalon. Linnassa on ollut Kuuretornissa vankina myös Ruotsin kuningas Eerik XIV, jota oli käsketty säilyttää “vangittuna mutta kuitenkin asianmukaisessa ja kuninkaalliselle soveliaassa säilössä”. Tämä voitaneen tulkita monella tapaa, sillä Eerik XIV itse kirjoittaa olleensa vangittuna “pimeässä arestihuoneessa”, josta löytyy kuva oheisesta galleriasta.

Seuraavana pysähdyspaikkana oli Kastelholman linnan vieressä sijaitseva Jans Karlsgårdenin ulkoilmamuseo. Alue on vanha maatalonpihaseutu, jossa on kaikkea vanhoista riihistä tuulimyllyihin. Oma huomioni kiinnittyi alueella olleisiin ruokokattoisiin rakennuksiin. Tämä jo kivikaudella tunnettu rakennusmenetelmä oli näköjään saanut täällä jatkoa.

Matkan varrelta löytyi taas yksi keskiaikainen kirkko, tällä kertaa vuorostaan Sundin Johannes Kastajan kirkko. Kirkko itsessään on rakennettu 1200-luvun lopulla tai viimeistään 1310-vuoteen mennessä. Kirkon seiniä koristavat seinämaalaukset ovat 1300-luvun alusta ja kirkkosalin pilareiden välissä oleva isokokoinen Krusifiksi on valmistettu Ruotsissa 1250 ja 1275 -vuosien välillä.

Tässä kohtaa pysähdyttiin hieman erikoisesti kallion päälle sijoitetussa kahvilassa, Uffe På Bergetissä. Paikanpäältä avautui upeat maisemat Fjärsundetin lahteen ja sen vesistöihin. Eikä myöskään paikan suosituksissa mainituissa pannukakuissa ollut moitittavaa. Kyllä taas kelpasi nauttia kermavaahdon ja luumuhillon kera. Samalla tuli tutustuttua ahvenanmaalaisiin limonadeihin. Täällä olisi ollut myös maksullinen näköalatorni mutta tässä helteessä ajatus niin monen kerroksen kiipeämisestä tuntui lähinnä lämpöhalvauksen tavoittelulta.

Tästäpä sitten päästäänkin itse viikinkimarkkinoihin, joista lisää seuraavassa postauksessa.

Ahvenanmaalla (1. päivä)

Pommern

Kesälomalla tuli suunnattua Ahvenanmaalle tarkoituksena mennä Saltvikin viikinkimarkkinoille mutta niistä lisää huomisen postauksessa.

Aamulaiva Turusta oli perillä paahtavan helteisessä Maarianhaminassa noin 13:30, joten aikaa turisteilulle oli vielä varsin mukavasti jo samana päivänä.

Ensimmäisenä suuntasimme Bagarstuganiin maistelemaan Ahvenanmaan kuuluisia pannukakkuja, joita sai kermavaahdon lisäksi vadelma- tai luumuhillolla. Pannukakku poikkeaa mannermaisesta sukulaisestaan olemalla tehty puurosta ja maustettu kardemummalla. Eli hieman pullamainen herkku mutta todella toimivana konseptina.

Herkutteluhetken jälkeen siirryimme läheiseen merenkulkumuseoon ja siellä kävimme ainoastaan museolaiva Pommernissa. Alkujaan Pommern on valmistunut skotlantilaiselta telakalta 1903 ja viimeisen rahtimatkansa se teki 1939. Tämä 94 metriä pitkä ja 13 metriä leveä laiva on seilannut kaikilla maailman merillä vieden mukanaan rahtia aina 4000 tonniin asti.

Pommernilta lähdimme ajelemaan kohti länttä ja ensimmäisenä pysähdyksenä oli keskiaikainen Jomalan kirkko, joka on rakennettu 1270 ja 1290 -vuosien välissä. Mielenkiintoinen historiallinen kohde siis kyseessä. Täältä on arkeologisissa kaivauksissa löydetty Suomen vanhimmat tunnetut lasimaalaukset.

Seuraavaksi saavuimme länsirannikolle Eckeröön, josta löytyi toinen lähes yhtä vanha kirkko, jonka senkin rakentaminen on aloitettu 1200-luvulla. Pienen Wikipedia-tuokion jälkeen täällä tuli otettua riski, syttyykö tällainen pakana palamaan ovella mutta 1300-luvun esineistöä oli nähtävä. Kirkossa esillä olleet Madonna ja Krusifiksi olivat molemmat 1300-luvulta, eli ristiretkien ajoilta. Seinillä oli myös nähtävissä keskiaikaisia seinämaalauksia.

Tästä suuntasimme kääntymään Eckerön rannikolla ja samalla tuli nähtyä ulkoapäin museona toimiva Posti- ja Tullitalo.

Matka jatkui Kungsön patterimäelle, jossa on 1916-1918 sijainnut Venäjän länsivartion rannikkotykkipatteri N-71. Nyt jäljellä on oikeastaan enää yhdestä rannikkotykistä jonkinlaisia perustuksia ja kasa räjäytettyjä kiviröykkiöitä. Aikanaan täällä on palvellut noin 100 sotilasta hoitamassa kolmea rannikkotykkiä ja muutamia valemaaleja. Paikalla kannattaa pyörähtää jo pelkästään näkötornilta aukeavien maisemien vuoksi.

Matka jatkui päivän viimeiseksi suunniteltuun kohteeseen, joka oli Ramsholmenista löytyvä lehtopuisto. Nimensä tämä kaunis lehto on saanut siellä kasvavista karhunlaukoista (ramslök). Meidän lisäksi tänne oli pesiytynyt satoja, ellei tuhansia itikoita, jotka pörräsivät mustana laumana perässä. Auringon valon osuessa puidenlehtien raosta maahan, näki aina valtaisan itikkaparven pöllähdyksen. Lisäksi suureksi yllätykseksi niemen kärjessä vastaan tuli kolme rantakaislikkoon naamioitunutta lehmää, joiden laitumelle olimme tulleet. Hetken ihmeteltyään ruokarauhan häiritsijöitä märehtiminen jatkui tyytyväisenä.

Matkalla majapaikkaan auringon laskiessa tuli nähtyä omenatarhan ja perunapellon ylitse taas yksi keskiaikainen kirkko, joka edusti tällä kertaa nuorempaa polvea ollessaan 1400-luvulta. Finströmin Pyhän Mikaelin kirkossa olisi ollut esillä 1100-luvun veistoksia ja paljon 1400-luvun esineistöä mutta harmittavasti se oli jo mennyt kiinni. Lisäksi sen seiniltä löytyy useita keskiaikaisia seinämaalauksia.

Sadetta Siuronlinnassa

Tänään olikin luvassa harvinaisempaa herkkua, neljän tunnin päiväretki Siuronlinnaan, eli Siuron linnavuorelle. Alue on Puolustusvoimien omistuksessa ja Patrian hallinnoimaa, joten tavallisesti linnavuorelle ei ole pääsyä. Kerran vuodessa tuonne kuitenkin järjestetään retki, johon pääsee mukaan noin 40 onnekasta. Pyrimme jo viimevuoden retkelle mutta liian myöhään. Nyt toisella yrittämällä tärppäsi ja olimme viimeiset mukaan valitut.

Linnavuoren alue on luonnonsuojelualuetta ja se on ollut käytännössä koskemattomana viimeiset 70 vuotta. Toisin sanoen alueella on koskematonta metsää tuulenkaatoineen, joten siellä liikkuminen on paikoin varsin työlästä. Varsinkin itse linnoitukselle kipuaminen ei ole kaikista helpointa maastoa, vaan reitille mahtuu jyrkkiä nousuja ja isoja louhikkoja. Jatkuva vesisade ei ainakaan helpottanut kiipeilyä. Itse linnoituksen säilyneet varustukset ovatkin sitten kohtuu laajat ja massiiviset. Kaikkiaan alueelta löytyy 165 metriä ehjää kivivallia ja 125 metriä hajonnutta kivivallia. Näin massiivisia löydöksiä ei ole tehty, kuin parilta muulta linnavuorelta. Vaikka Siuronlinna on tiettävästi toiminut sekä asutus- että pakolinnana, ei sieltä ole kuitenkaan juurikaan tehty esinelöytöjä. Ainoat tiedossa olevat ovat yksittäinen musketinkuula, keihään- ja nuolenkärjet, jotka nekin ovat kadonneet aikojen saatossa.

Ohessa muutamia kuvia linnavuoren päältä. Noususta ja alaosista ei voinut ottaa kuvia sotilasalueesta johtuvan kuvauskiellon vuoksi. Tämä on upea paikka, jossa kannattaa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan käymään.

Talvipäivä Himoksella

Torstaina 14.3.2019 vietettiin talvipäivää Himoksella. Alkuun lumisade hieman haittasi kuvaamista mutta onneksi se loppui paljon ennustettua aikaisemmin. Aurinko pysyttäytyi visusti pilvessä, minkä ansiosta lumi ei päässyt palamaan puhki kuvatessa tummissakin asuissa rinnettä alas singahtelevia laskettelijoita.

Syksyinen Pirunvuori

Syksy tulee vaikka säästä ei heti uskoisikaan. Lokakuun 14. päivä ja ulkona on parhaillaan yli 18 astetta lämmintä. Aurinkoinen sää oli saanut kaikki muutkin ryntäämään pusikoihin ja alkuperäinen suunnitelma Tuhnuvuorelle mennosta vaihtuikin Ellivuoren Pirunvuoreen, kun sinne ainakin saisi auton mahtumaan parkkiin.

Ruskan puolesta ehkä edellinen viikonloppu olisi ollut parempi. Nyt koivut olivat jo harmittavan kaljuja. Märät ja liukkaat kalliot olivat pudonneiden lehtien ansiosta entistä liukkaampia.

Reykjavik ja Reykjanes (13. päivä)

Tänään oli käytännössä viimeinen kokonainen päivä Islannissa. Huomenna aamulento takaisin paahtavan kuumaan Suomeen.

Päivä alkoi vielä uudella Reykjavikin vierailulla ja suuntasimme Reykjavík 871±2 – nimellä kulkevaan Islannin asuttamista koskevaan näyttelyyn. Museosta löytyy alkuperäiseltä paikaltaan esiinkaivetun pitkätalon jäänteet ja sen navettarakennuksen osa. Viereisten katujen altakin on löydetty lisää viikinkiaikaista asutusta. Näyttelyn nimi 871±2 viittaa tuolloin tapahtuneeseen tulivuorenpurkaukseen, jonka tuhkakerrosta kutsutaan asutuskerrokseksi. Tämän pitkätalon turvevalli on löydetty asutuskerroksen alapuolelta ja se on vanhin Reykjavikista löydetty ihmisen tekemä rakennelma. Tämä todistaa Islannin asutuksen alkaneen ennen vuotta 871 (±2).

Toisessa kohteessa jatkettiin viikinkiteemalla ja menimmen viimeisen majapaikan lähellä sijaitsevaan Viking Worldiin, josta löytyy täysikokoinen viikinlaivan rekonstruktio ja veneellä on vieläpä oikeasti purjehdittu Islannista Amerikkaan samaa reittiä, kuin Erik Punaisen uskotaan Vinlandiin päätyneen. Näyttely itsessään oli varsin yleisluonteinen kuvaus viikinkiajasta Islannissa, Skandinaviassa ja Gröönlannissa.

Kolmantena käytiin katsastamassa Euraasian ja Amerikan mannerlaattojen väliin rakennettua siltää. Mannerlaattojen välinen repeämä paljastui paikanpäällä varsin säälittäväksi minikanjoniksi. Mutta alueesta kyllä näkee selvästi, että laattojen saumakohdassa ollaan ja vulkaaninen toiminta on melkoisen aktiivista.

Neljäntenä suunnattiin katsastamaan vielä Brimketillin laava-altaat, jotka ovat poikkeuselliset muodostelmat rantakalliossa. Aaltojen voima on noin 1200-luvun alkupuoliskolla kovertanut kallioon muutaman pyöreän vesialtaan, jotka muistuttavat lähinnä kuumienlähteiden lillunta-altaita.

Tässä vaiheessa olikin aika heittää hyvästit 12,5 päivää palvelleelle uljaalle sotaratsullemme Toyota Rav4:lle, koska jostain syystä olimme ajatelleet viettävämme loppupäivän Reykjavikissa ja pärjäävämme ilman autoa. Väärin meni. Sotaratsulla painettiin menemään 4808 kilometriä nähden mitä ihmeellisempiä maisemia. Koska vuokrafirma ei täyden buukkauskannan vuoksi antanut pidentää vuokrasopimusta huomisamuun, niin otimme seinän takana sijaitsevasta vuokraamosta alle uuden kulkupelin. Sotaratsumme korvasi pieni sotaponi Mazda CX-3, joka päästelee menemään vähintäänkin yhtä urhoollisesti pitkin vuoria. Matka siis pääsi vielä jatkumaan pitkin Reykjanesin aluetta.

Viidentenä lähdimme kiipeilemään Stamparin kraateririvin kahdelle kraaterille. Kraateririvin jäsenet ovat muodostuneet kahden eriaikaisen purkauksen seurauksena ja niiden yhteispituus on 4,6 kilometriä. Kraaterien reunavalleilta avautui melkoisen kuumaiset maisemat. Todella upea näköala.

Kuudentana suunnattiin taas Marsiin. Tai ainakin hyvin samannäköiseen Gunnuhverin muta-altaalle ja maasta syöksyvälle valtavalle höyrypatsaalle. Höyrypatsas oli aivan valtava ja se näkyi kauas. Melkoisen vaikuttava näky.

Lopuksi jatkettiin vähintäänkin yhtä pahanhajuiseen paikkaan, eli Krýsuvíkin geotermiselle alueelle. 1200 asteinen laava lämmittää kilometrin syvyydessä olevaa vettä yli 200 asteiseksi, josta se syöksyy ja purkautuu enemmän tai vähemmän hallitusti ilmaan 80-100 asteisena. Tämäkin näytti kyllä ihan Marsille. Tässä on muuten Islannin toinen paikka, josta on löydetty ihmisen toimintaa aikaisemmin mainitun asutuskerroksen alapuolelta.

Yhteenvetoa, lisää kuvia, videoita yms. tulee luultavasti joskus ensiviikon aikana.

Sotaponiin kertyi viimeisen illan aikana 143 kilometriä, eli kokonaispituutta reissulle tuli yhteensä 4951 ajettua kilometriä sekä jalkaisin 94 kilometriä kiipeiltyjä vuoristopolkuja, laavakenttiä ja tulivuoren rinteitä.