Pyörähtämässä Härkämäellä

Pyörähtämässä Härkämäellä

Kauppareissun ohessa tuli pyörähdettyä samalla ajelulla Härkämäellä. Sateisen sään vuoksi ei kannattanut edes harkita kaivavansa aurinkoputkea esiin, joka siis oli alkuperäissuunnitelma tähän neljän päivän loman pätkälle. Täytyisi kyllä ylipäätään vielä harkita mustavalkokameran hankkimista aurinkoputkella kuvaamiseen. Tämä sen takia, että Auringosta tulee pääsääntöisesti punaista valoa, joten digijärkkäristä hyödynnetään käytännössä ainoastaan punaiset pikselit. Mustavalkokameralla saisi paremmin hyödynnettyä kennon ominaisuudet. Ja väärävärikuvahan siitä Auringosta kuitenkin lopulta väännetään, että se näyttää tutun oranssilta pallolta.

Taurus Hill Observatory
Taurus Hill Observatory

Yhdistyksen talkoolaiset ovat tehneet ison urakan siistiessään piha-aluetta takaisin edustuskuntoon viimevuotisen lähes avohakkuun jäljiltä. Loppukin tuosta ehtinee alkaa vihertämään heinäkuussa olevaan Aurinkopäivään mennessä, joten hyvälle vaikuttaa.

Tuuli oli tosin kääntänyt Observatorion tienviitan osoittamaan 90 astetta väärään suuntaan pöpelikköön, joten kävin sen vielä pois lähtiessä vääntämässä takaisin tien suuntaan. Sen verran heppoisesti kääntyvä tienviitta tuntui olevan, että siihen voisi harkita pientä betonivalua kesän aikana.