55 vuotta miehitettyjä avaruuslentoja!

55 vuotta miehitettyjä avaruuslentoja!

Tänään on hieno päivä! On kulunut 55 vuotta siitä, kun neuvostoliittolainen kosmonautti Juri Gagarin teki ensimmäisenä ihmisenä 108 minuuttia kestäneen avaruuslennon maapallon ympäri. Samalla vietetään myös ensimmäisen sukkulalennon 35-vuotispäivää.

Juri Gagarin
Juri Gagarin

12.4. vietetään siis useampaa avaruusaiheista merkkipäivää. Yhdistyneet Kansakunnat (YK) onkin julistanut päivän kansainväliseksi miehitettyjen avaruuslentojen juhlapäiväksi. Venäjän Roscosmos puolestaan on julistanut kuluvan vuoden Juri Gagarinin vuodeksi. Tämä on siitä merkityksellistä, että 12.4. ei ole enää neuvostoliittolaisten tai venäläisten juhlapäivä – se on koko maailman, koko ihmiskunnan juhla. Juri Gagarin ei ollut ainoastaan neuvostoliiton kansalainen vaan planeetta Maan kansalainen. Ensimmäinen ihminen avaruudessa. Siitä hetkestä alkoi koko ihmiskunnan historiassa uusi aika – avaruusaika. Se on tuonut meille mullistuksia teknologiaan, lääketieteeseen, arkipäiväisiltä tuntuvia asioita, kuten tarranauhan mutta ennenkaikkea se on tuonut meille yhteistyötä. Harva avaruusprojekti tänäpäivänä enää on yhden maan aikaansaannosta. Useimmat ovat monikansallisia projekteja, joissa lukuisten eri maiden avaruusjärjestöt ja huipputeknologian yritykset tekevät toistensa kanssa yhteistyötä. Hyvänä esimerkkinä avaruusyhteistyön merkityksestä on Ukrainan kriisi. Ensimmäisten länsimaiden ja Venäjän välisten sovittavien asioiden joukossa oli avaruusprojektien jatkuminen kaikesta muusta huolimatta. On siis täysin osuvaa kutsua tätä päivää maailman avaruusjuhlaksi.

Härkämäellä otimmekin jo varaslähdön tämän päivän juhlintaan viettämällä maailman avaruusjuhlaa, Yuri’s Nightia, lauantaina. Jos tänään juhlistaminen tuntuu liian rankalta, niin kannattaa viettää omaa henkilökohtaista Yuri’s Nightia kotisohvalla ja katsastaa viisi vuotta sitten valmistunut First Orbit -elokuva, joka kertoo Gagarinin ensilennosta.

First Orbit – The Movie on katsottavissa ilmaiseksi Youtubessa:


Elokuvaa on katsottu Youtubessa jo yli 4,2 miljoonaa kertaa ja se on käännetty yli 30 kielelle.