Kirkkaat revontulet ja SAR-kaari
Komeat revontulet loimusivat taivaalla. Myös vakaa ja rauhallinen SAR-kaari tallentui kuviin. SAR-kaari pysyi näkyvissä poikkeuksellisen
Syksyinen Pirunvuori
Syksy tulee vaikka säästä ei heti uskoisikaan. Lokakuun 14. päivä ja ulkona on parhaillaan yli
Puolen taivaan revontulet syysillassa!
Ennusteet pitivät paikkansa ja koko Suomessa saatiin nauttia näyttävistä revontulista.
Sateenkaari kuunvalossa
Tätä herkkua ei ihan jokainen yö pääse näkemään. Täysikuun valo synnytti itätaivaalle himmeän mutta kuitenkin
Hämeen keskiaikafestivaali 2018
Harmittaa todella paljon edes kirjoittaa koko artikkelia, koska vielä kaksi vuotta sitten Hämeen linnan keskiaikamarkkinat
Kirkkaita perseidejä
Vielä kaksi perseidien meteoriparveen kuuluvaa tulipalloa halusi tulla kuvatuksi. Mukavan pitkään maksimin jälkeen näitä vielä
Kirkkaita perseidejä
Kirkkaita perseidien meteoriparveen kuuluvia tulipalloja näkyi vielä runsaasti. Yksi perseideihin kuulumaton tulipallokin onnistui jäämään kameroihin.
Perseidejä näkyi vielä runsaasti
Perseidejä näkyi vielä runsaasti. Tunnin verran tuli itse seurattua tulipallojen lentelyä ja kymmenkunta niitä sai
Päivän halo, illan sumu
Saapuvan matalapaineen eturintama toi taas tullessaan jääkiteitä ja synnytti kirkkaan 22 asteen renkaan taivaalle. Illan
Pari kirkasta perseidiä ennen maksimiyötä
Kolme kirkasta perseidien meteoriparveen kuuluvaa tulipalloa tallentui viimeyönä kameraan. Neljäskin löytyi mutta se oli niin