Auringonpilkkuryhmä AR2772
Auringon aktiivisuus jatkaa kasvamistaan. Auringon kiekolta on juuri kääntymässä pois kolmen pienen pilkun ryhmittymä AR2772.
Auringonpilkkuryhmä AR2771
Seuraavaa auringonpilkkuryhmää pukkaa. Pieniä ja hieman epäselvällä reunalla varustettuja. Eilen ryhmässä oli vielä kolmaskin pilkku
Kirkas tulipallo pilviverhon lävitse
Varsin pilvisen yön aikana rantaan sijoitettuun kameraan oli tallentunut yksi kirkas tulipallo, joka näkyi pilviverhon
Auringonpilkku AR2770
Auringonpilkkujakso 25 on lähtenyt nyt aktivoitumaan todella lupaavasti. Nyt auringonkiekolla on nähtävissä taas uusi pilkkuryhmä
Auringonpilkkuryhmät AR2767 ja AR2768
Siitä onkin hetki vierähtänyt, kun auringonkiekolla on näkynyt kaksi auringonpilkkuryhmää yhtäaikaa. Molemmat pilkkuryhmät kuuluvat uuteen
ISS:n ylikulku Suomesta!
Ensimmäinen kerta kun edes yritin kuvata Kansainvälistä avaruusasemaa (ISS) kulkemassa kuun kiekon ylitse. Siellähän se
Auringonpilkkuryhmä AR2767
Auringonssakin näkyy taas pieni pilkkuryhmä, AR2676. Kuva otettu 2600 mm kinovastaavuudella. Viimeyön komeetta C/2020 F3
Aamun pieni halonäytelmä
Yökkösiä ei tällä kertaa näkynyt mutta sen sijaan aamun pieni halonäytelmä oli tallentunut kameraan. Haloilu
Uivat kurjet ja muita alkuvuoden luontokohtaamisia
Alkukesän harvinaisempi luontobongaus oli nähdä kahtena iltana kurkiperhe uimassa järven poikki vastapäiseen saareen. Matkalla mokomat
Valaisevat yöpilvet
Valaisevia yöpilviä tuntuu nyt riittävän. Harmittavasti parempi näytös olisi ollut luoteistaivaalla mutta tässä nyt timelapsea