C/2013 R1 (LOVEJOY), Orionin kaasusumu ja Jupiter
Katosivathan ne pilvet lopultakin. Tämä johti melkoisen tuotteliaaseen kuvausiltaan/yöhön. Ensimmäisenä kamera kääntyi pitkästä aikaa kohti
Puolikuu – tai ainakin melkein
Komeetat ISON ja Encke jäivät tänäkin aamuna pilvilautan taakse. Tuntia myöhemmin sitten olikin jo käytännössä
Jupiter, Mars ja Orionin kaasusumu
Tämän yön tai pikemminkin aamuyön kuvasaldoksi päätyivät tähän aikaan vuodesta enemmänkin aamuplaneettoina olevat Jupiter ja
Uranus ja Seulaset
Lupaavasti nousseet revontuliennusteet romahtivat sitten olemattoman vihertävän hehkun jälkeen. Odotellessa suuntasin 50mm/f1.8:n kohti valosaastetta ja
Asteroidi 3 Juno ja Neptunus
Tämän yön kuvasaldoksi muodostui asteroidi 3 Juno, joka niin ikään oli tässä kuussa oppositiossa (4.8.).
Sininen kuu
Ja paljon utupilveä. Blue Moon, eli Sininen kuu on astetta erikoisempi käsite tähtitieteessä. Vuodessa on
Superkuu
Noniin, nyt on sitten ihan oikea “Superkuu-yökin” menossa. Alkuun itätaivaan pilvisyys näytti huolestuttavalta. Mutta heti
Superkuu tai ainakin hyvin lähelle
Okei, täysikuu ja perigeumi on vasta ylihuomenna mutta laitetaan nyt tältäkin illalta kuvaa siltä varalta,