Sadetta Siuronlinnassa

Tänään olikin luvassa harvinaisempaa herkkua, neljän tunnin päiväretki Siuronlinnaan, eli Siuron linnavuorelle. Alue on Puolustusvoimien omistuksessa ja Patrian hallinnoimaa, joten tavallisesti linnavuorelle ei ole pääsyä. Kerran vuodessa tuonne kuitenkin järjestetään retki, johon pääsee mukaan noin 40 onnekasta. Pyrimme jo viimevuoden retkelle mutta liian myöhään. Nyt toisella yrittämällä tärppäsi ja olimme viimeiset mukaan valitut.

Linnavuoren alue on luonnonsuojelualuetta ja se on ollut käytännössä koskemattomana viimeiset 70 vuotta. Toisin sanoen alueella on koskematonta metsää tuulenkaatoineen, joten siellä liikkuminen on paikoin varsin työlästä. Varsinkin itse linnoitukselle kipuaminen ei ole kaikista helpointa maastoa, vaan reitille mahtuu jyrkkiä nousuja ja isoja louhikkoja. Jatkuva vesisade ei ainakaan helpottanut kiipeilyä. Itse linnoituksen säilyneet varustukset ovatkin sitten kohtuu laajat ja massiiviset. Kaikkiaan alueelta löytyy 165 metriä ehjää kivivallia ja 125 metriä hajonnutta kivivallia. Näin massiivisia löydöksiä ei ole tehty, kuin parilta muulta linnavuorelta. Vaikka Siuronlinna on tiettävästi toiminut sekä asutus- että pakolinnana, ei sieltä ole kuitenkaan juurikaan tehty esinelöytöjä. Ainoat tiedossa olevat ovat yksittäinen musketinkuula, keihään- ja nuolenkärjet, jotka nekin ovat kadonneet aikojen saatossa.

Ohessa muutamia kuvia linnavuoren päältä. Noususta ja alaosista ei voinut ottaa kuvia sotilasalueesta johtuvan kuvauskiellon vuoksi. Tämä on upea paikka, jossa kannattaa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan käymään.

Siuronkosken koskikaroja

Kaunis ja aurinkoinen kevätpäivä oli hyvä hetki mennä vilkaisemaan mitä Siuronkosken koskikaroille kuuluu. Tällä kertaa koskikaroja oli paikalla useita ja niin näytti olevan myös lintukuvaajiakin pitkin koskenrantaa. Kirkas auringonpaiste, hohtava jää ja tumma lintu loivat kiitettävän haastavan dynamiikan kuvattavaksi.

Kuohuva Siuronkoski

Siuronkosken kuohuja

Helmikuinen pakkaspäivä ja uutta kalustoa testaamassa. Tuoreimpana laitehankintana oli Nikon D500 -järjestelmäkamera, jolla pitäisi saada entistä vähemmän kohinaisia kuvia entistä paremmalla dynamiikalla. Varsinkin eläinkuvaukseen tämän pitäisi olla erinomainen laite, sillä siinä kuvausnopeus on mukava 10 kuvaa sekunnissa ja raakakuvia mahtuu puskuriin hirvittävät 200 kappaletta.

Harmittavasti tällä reissulla näkyi vain yksittäinen koskikara ja sitäkään ei lentely innostanut. Viimepäivien lumisateiden vuoksi kovin lähelle rantaa ei uskaltautunut liukastelemaan, joten lintua täytyi yrittää metsästää 500mm telellä.

Pari pikaista videotestiä 4K-resoluutiolla: