Suuntana Alta!

Tuoreimmat sääennusteet alkavat nostamaan tunnelmaa seurueessa ja onneksi positiivisempaan suuntaan. Pilvialueen reuna on tuoreimpien satelliittikuvien ja sääennusteiden mukaan saapumassa muutaman tunnin aikaisempaa tietoa myöhemmin. Nyt näyttäisi sille, että meillä voisi olla realistinen mahdollisuus nähdä koko ylikulku Altan ympäristössä. Se sitten tietää noin 250 km, ehkä hieman pidempää, ajoreissua porojen peittämillä teillä.

Teimme tuossa majapaikan pihalla tarkastuksen, että putki ja jalusta ovat kunnossa ja kaikki vaikuttaisi toimivan. Naapurimökin Sveitsiläiset katselivat ikkunasta kummastellen touhujamme.

Seuraavaksi napataan tarkat kontaktiajat talteen Altan ympäristöstä ja aletaan pakkaamaan autoa havaintovarusteilla. Sekä luonnollisesti valtavalla määrällä tuulen pitäviä vaatteita.

Nordkappinkin tilanne näyttää tällä hetkellä kohtalaiselta mutta pilvisyys on jossain 70% luokkaa, joten huonolle näyttää paikallisten havaitsijoiden kannalta. Harmi homma. Norjan virallinen havainnointi tapahtuu jonkin verran eteläisemmässä Tromsossa, jonne ennusteet näyttävät vaihtelevaa pilvisyyttä. Toivotaan sinne suuntaa havainto-onnea.

Nordkapp vaikenee nyt muutamaksi tunniksi ja palataan uudelleen astialle, kun olemme Altassa tai sen lähikylissä.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.