Ylikulku lähenee

Hieman reilun kuukauden verran H-hetkeen. Viimeaikaisiin hankintoihin on kuulunut mm. Outwellin valmistamat retkituolit. Taitettavapöytä (läppäreille ja muille vermeille) pitäisi vielä käydä hakemassa lainaan. Auton vuokrauskin on tekemättä mutta se on tarkoitus hoitaa vielä tämän viikon aikana. Kaikkiaan reissuun valmistautuminen alkaa olemaan loppusuoralla.

Mutta mitäpä olisi retkikunta ilman tapahtuman t-paitaa, joten aamulla tuli vietettyä hetki Illustratorin ja Photoshopin ääressä:

©2012 Jari Juutilainen

Nyt vaan täytyy vielä hyväksyttää malli seurueella ja laittaa tarjouspyynnöt painofirmoihin menemään.

Seuraavana haasteena onkin sitten opetella vielä aurikoputki Luntin käyttöä kuvaamiseen, sillä kukaan retkikunnastamme ei ole aikaisemmin käyttänyt kyseessä olevaa putkea muuhun kuin visuaalihavannointiin. Lisäksi täytyy vielä ensin hankkia ainakin T2-sovite ja jotain lisäpalikkaa, jolla saadaan kamera kiinni okulaarin läpi kuvaamiseen.

Varustautuminen 2 + muuta höpinää

Edellisessä viestissä mainittu fleece on osoittautunut varsin lämpimäksi käytössä. Ei laisinkaan huono hankinta. Lisäksi nyt on sitten ilmaantunut Sea to Summitin valmistama retkityyny.

Valmistajan kuva tyynystä on vähän huono, sillä tuossa ei näy kääntöpuolelle jäävä kiristyssysteemi, jolla saa portaattomasti säädettyä kuinka paksua/ohutta tyynyä tahtoo käyttää. Samaisella kiristysnauhalla tyyny sitten pakkaantuu myös kuljetuskokoonsa.

Seuraavat hankinnat sitten varmaankin ovat jonkinsortin retkituolit ja -pöytä. Pöytää varsinkin tullaan kaipaamaan läppärille, koska kuvaaminen on kuitenkin tarkoitus suorittaa kaukoputkeen kiinnitettävällä järkkärillä tietokoneohjatusti. Tämä jo lähinnä ihan pelkästään helpottaaksemme kuvan focusoimista, joka on luonnollisestikin sitä helpompaa mitä isompana kuva nähdään. (Ne, jotka ovat taistelleet kaukoputken tarkennuksen kanssa kameran oman etsimen läpi, tietävät kyllä mistä puhutaan.) Hankinnat varmaankin kannattaa suunnata Amazon.co.uk:hon näiden osalta – varsinkin kun valitsee Super Saver Deliveryn (tjsp) -piirissä olevia tuotteita, niin saa kuljetuksenkin ilmaiseksi. Tuotteiden hintakin näyttäisi pikaisella vilkaisulla olevan noin neljänneksen, kun verrataan suomalaisiin retkeilykauppoihin.

Päänvaivaa on aiheuttanut myös auton vuokraaminen – monet firmat ehdoissaan pyytävät varmistamaan erikseen auton viemisen ulkomaille (pitäisi saada kirjallinen lupa) mutta heiltä asiaa kysyttäessä sitten luvan saaminen tuntuukin osoittautuvan melkoisen vaikeaksi. Miksi sitten yleensäkin pitäisi vuokrata auto? Retkikuntaan kuuluu neljä henkilöä. Mukaan on lähdössä majoitustavikkeet, kaukoputki, kaukoputken jalusta, retkipöydät, retkituolit yms. yms. Yritäppä tunkea ne johonkin pieneen perhe-sedaniin ja matkustaa edes etäisen mukavasti pari 12h autoilupyrähdystä. Eli matkustamiseen tarvitaan vähintäänkin farmaria ja suksiboksi olisi mukava lisä mutta ainakaan vuokrafirmat eivät tunnu tällaista optiota tarjoavan. Joten jatketaan lupapaperien selvittelyä ja tehdään uusi kyselykierros. Onko vuokra-autoihin sitten saatavana optiona edes suksitelineitä? Suksiboksin kyllä saa muualtakin lainaan.

Varustautuminen

Vaikka matkan ajankohta sijoittuukin kesäkuun alkuun, niin on oleellista muistaa, että ollaan hyvin pohjoisessa ja erityisesti jäämeren rannalla. Tämä tarkoittaa sitä, että vuorilla ainakin on vielä lunta ja yöpakkaset näyttäisivät ainakin viimevuoden säädatan mukaan olevan yleisiä (en sitten tiedä kuinka edustava tai tyypillinen kevät/kesä viimekesä Norjassa oli). Joka tapauksessa on aiheellista varustautua koko yön kestävään paikallaan jököttämiseen kaukoputken ääressä. Varustautuminen on myös hyvä aloittaa näin talviaikaan, kun yritäppäs etsiä kesäkuun alussa paksua fleeceä kaupoista.

Peruslämmittimeksi hankin yläpuolella kuvatun metsästyskäyttöön tarkoitetun Thor II -fleecen, joka ainakin parin testauskerran perusteella vaikuttaa hyvälle sijoitukselle. Tarjouksessa hintaakaan sillä ei ollut kuin 39 euroa (tjsp). Mutta koska pelkkä fleece ei riitä pitämään kuivana, saati sitten pidä kovinkaan hyvin tuulta, niin tarvitaan kaveriksi kalvotakki.

Tutkailin kasan kalvotakkeja hintaluokassa 70-150 euroa, mutta yleensä niissä oli näin harrastuskäyttöön yksi paha puute. Tyypillisesti kalvotakit näyttävät olevan suunnattu lenkkeilijöille ja koiran ulkoiluttajille, joten niissä ei juurikaan ole taskuja. Kun ollaan reissussa ja hommaan liittyy jotenkin kamerakalusto ja kaukoputket – niitä taskuja tarvitsee tai ainakin kaipaa yllättävänkin paljon. Päädyin sitten tuollaiseen 79 euron puolalaisen Helikon-texin näkemykseen jenkkiarmeijan toisen sukupolven ECWCS (Extended Cold Weather Clothing System) -kalvotakista. Speksit ainakin lupaavat veden pitävyyttä 10 000 mm asti ja hengittävyyttä 5 000 g / mm^2 / 24 h. Toisen sukupolven versio on suunniteltu pitämään taistelija hengissä +4…-40 °C -lämpötiloissa ja onkin käytössä mm. jenkkien Norjaan sijoitetuilla ilmavoimien yksiköillä. Tuolla yhdistelmällä kuvittelisi tarkenevansa paikallaan pidemmänkin aikaa.

Lisäksi oli aika päivittää ikivanha maakuupussi tuorempaan versioon ja amazon.co.uk:sta osui silmiin Gellertin valmistama Sleep Pod. Pussi eroaa perinteisestä makuupussista muotoilunsa ja runsaan kokonsa ansiosta. Kyllä nyt mahtuu pyörimään!

Reittisuunnitelmia

Nyt on saatu varattua kaikki majoitukset Sodankylään, Stabbursdaleen, Kirkeporteniin ja Altaan.

Ajoreitit kohteiden välillä tulevat olemaan jotain tämän tyylistä:


Lisäksi ainakin Silfar-kanjoni on kiinnostavien kohteiden listalle, jossa täytynee käydä Stabbursdalenista.

Venuksen ylikulku 5.-6.6.2012

Nyt alkaa olemaan taas se aika lähellä, että Venus kulkee Auringon edestä (pimennys se on sekin!). Edellisen kerran tätä historiallista tapahtumaa päästiin seuraamaan kahdeksan vuotta sitten, eli 2004. Tutkimusryhmämme, eli allekirjoittanut ja Harri Haukka kuvasi yli 12 000 kuvaa ylikulusta ja pääsimme Maan ja Auringon välisen etäisyyden määrittämisessä uskomattomaan 0,002 % tarkkuuteen. Tällä kertaa tuskin on luvassa samanlaisia tuloksia, sillä suureksi harmiksemme emme saa Härkämäen Observatoriota rahdattua mukaan alueelle jossa ylikulku näkyy kokonaisuudessaan – eli Pohjois-Norjaan.

Tästä ikävästä seikasta lannistumattomina neljän hengen retkikuntamme suuntaa sivistyneen maailman äärilaidalle Nordkappiin havannoimaan ylikulkua. Seuraava tilaisuus moisen näkemiseen on nimittäin vasta joulukuussa 2117 ja sen 8-vuotispari joulukuussa 2125, eli onnea vaan niille jotka suunnittelivat ne näkevänsä.

Transit of Venus visibility map 2012 (Copyright: NASA)

Tällaisena lumisateen ja pilvien takia pieleen menneenä pimennyspäivänä (Täydellinen kuunpimennys – seuraava 2015) on hyvä hetki suunnitella seuraavaa reissua. Retkikunnallemme on nyt varattu majoitukset Sodankylään meno- ja paluumatkan lepopaikaksi, sekä Stabburnsdaleen että Kirkenporteniin. Lisäksi luvassa on vielä yksi pysähdys Norjassa mutta pidetään majoituskohde vielä toistaiseksi salaisuutena, kunnes saamme vahvistettua majoituksen.

Takaisin Suomeen

Noniin, nyt on reissu itään heitettynä. Vaikka merkintä alunperin eilen pitikin kirjoittaa, niin se nyt jäi väliin 23 tunnin valvomisen jälkeen. Heräsimme eilen aamulla neljältä Kiinan aikaan ja lähdimme Shanghai Pudong Internationaliin aamuviideltä bussill yhden kiinalaisen oppaan, Richardin, johdolla. Shanghain päässä check-in ja baggage drop menivät kiitettävän nopeasti, sillä jonoissa ei juurikaan ollut muita kuin meidän ryhmäläisiämme. Samoin myös turvatarkastukseen oli vain parin ihmisen jono. (Sainpahan muuten salakuljetettua koneeseen ilmailulainsäädännössä vaaralliseksi merkittyä tavaraa äärimmäisen tiukasta tarkastuksesta huolimatta – siitäs saitte taas kinukit.)

Nyt sitten, kun on poissa Puolueen valtapiiristä ja ei tee enää laitonta rekisteröimätöntä blogia (Kiinassa kaikki blogit pitää rekisteröidä viranomaisille valvontaa varten), niin voikin ihmetellä tuota maanantaina tekemäämme käyntiä Wongin perheen kotiin. Kaikki mitä he meille kysymyksiin vastailivat ja esittelivät Kiinan niin autuasta ja ihanaa elämää oli niin suoraan Puolueen propagandaoppaasta, että ei siinä jäänyt varmaankaan kenellekkään epäselväksi, että kyseessä taatusti oli Puolueen jäseniä. Toisekseen myös oppaamme olivat kovasti sitä mieltä, että Taiwan ja Koreat ovat Kiinan maakuntia. Mitähän esim. Etelä-Korealaiset mahtavat pitää tästä ajatuksesta?

Kaikkiaan kyseessä oli kyllä todella upea reissu todella mielenkiintoiseen maahan. Sitten kun muistetaan, että liikuimme suunnilleen 100×150 kilometrin kokoisella alueella ja tuossa maassa sitä lääniä riittää lähes 5000×5000 kilometriä, niin mitä kaikkea muuta tuolla maalla on vielä tarjottavanaan? Täytyy joskus harkita uutta reissua toisaalle. Ja sen minkä takia oikeastaan kannattaa vielä odottaa Kiinaan menemistä on nimenomaan kiinalaisten kielitaidottomuus. 5-10 vuotta kun mennään eteenpäin ja nykyiset yläasteelaiset kun ovat työiässä, niin maan kielitaito eri palveluissa tulee hyppäämään ihan uudelle tasolle. Nykyisillään kun ei tuolla oikeasti tehnyt englannilla yhtään mitään ihan muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta. Hotellin henkilökunnankin englannin osaaminen rajoittui suurimmaksi osaksi tasolle “me want food” ja sen vaikeampaa lausetta ei kannattanut enää alkaa edes harkitsemaankaan sanovansa. Kaikkien paikallisten myyjien ja tarjoilijoiden kanssa asioiminen sitten olikin kauheaa huitomista ja pantemiikkaa mutta lopulta kyllä molemmat osapuolet ymmärsivät mitä tässä nyt kukin yrittää sanoa. Paikoittain se vain oli todella hankalaa.

Kuvia alkaa ilmestymään tänään ja ensiviikon aikana osoitteeseen http://jarijuutilainen.net/albumi/index.php?cat=7 – kuvia on otettu yhteensä yli 3000, joten karsinta tulee viemään oman aikansa. Kuvia on lisäksi räpsitty myös kännyköillä, joten osan laatu ei ehkä ole päätähuimaava mutta onpahan saatu edes jotain kuvallista dataa talteen. Lisäksi voi olla, että galleriaan ilmestyy jossain välissä myös screenshotteja videolle kuvatusta materiaalista paikoista, joissa kameraa ei saanut käyttää (mm. Jadebuddha)

Song He Lou

Viimeinen ilta – viimeisen illan murkinat. Lopultakin siis pääsimme tänne maailman kuuluun 250 vuotiaaseen ravintolavanhukseen, joka oli sitten ihan oikeasti mallia hieno ravintola. Kun meidät oli johdatettu pöytään ja aloimme selaamaan ruokalistaa, niin tietenkään siinä ei ollut tarjolla mitään muuta kuin harakanvarpaita, eikä tuo ruokasanasto vielä ihan niin kattavasti taivu paikallisittain. Parilta tarjoilijalta pyytämisen ja näiden pitämän pikapalaverin jälkeen saimmekin sitten käsiimme printatun listan, jossa oli käännökset myös Lontoon murteeseen. Päädyimme sitten selaamaan Suzhoun perinneruokia ja Mira halusi itselleen mandariinikalaa ja minä halusin ankkaa. Ok, tarjoilija oli tyytyväinen tilaukseen.

Keskimäärin noin kahden minuutin välein jompikumpi tarjoilijatyttösistämme oli kaatamassa lisää paikallista teetä, joten sen loppumisesta ei ollut huolta. Lisäksi tilasin meille ruokajuomaksi perinteikästä vuosikerta riisiviiniä, joka ei osoittautunut yhtään hullummaksi valinnaksi. Tee tuntui sopivan viiniin ja toisinpäin. Kokeileppa samaa Alkon valikoimalla. (En tosin tiedä miksi suomalaisessa ruokakulttuurissa viinin pitäisi sopia teehen mutta ihan sama. Täällä siis tapana on, että tee/kahvi juodaan ennen ruokaa.)

Ensin pöytään tuli valtavalla lautasella kokonainen kala päällä ja pyrstöllä varustettuna. Sille oli jopa tehty silmät viinirypäleistä! (Kuva myöhemmin) Viiden minuutin odottelun jälkeen pöytään kannettiin toinen samanlainen lautanen, jolla makasi kokonainen ankka paistettuna. Kyllä, siis kokonainen ankka. Viimeistään tässä vaiheessa siis selvisi, että nämä selvästikkin ovat tarkoitettu kahden hengen aterioiksi mutta eipä sitäkään tietysti missään kohtaa ruokalistaa oltu ilmaistu. Noh, ei siinä sitten mitään muuta kuin kala ja ankka suuhun. En sitten tiedä kummilla oli hauskempaa – meillä seuratessa tarjoilijoiden ihmettelyä vai tarjoilijoilla ihmetellessään hulluja länkkäreitä. Ruoka oli kyllä todella hyvää ja sitä nyt oli sitten parhaimmillaankin riittävästi. Olihan se siis sentään kahden hengen annos. Riisiä ei kyllä saatu, kun ei sitä ymmärretty erikseen tilata – toisaalta, eipä sitä kyllä olisi jaksanut syödäkään.

Kaikkinensa ankka, mandariinikala ja pullo riisiviiniä kustansivat noin 28 euroa. Ei siis ollenkaan hullumpi sijoitus.

Päivällä kävimme haalimassa ison kasan erilaisia paikallisia teelaatuja. Siinäpä sitä taas oli paikallisilla ihmettelemistä kassajonossa kun länkkärit latovat kassalle kymmenkunta purkkia teetä.

Kohta pitäisi vielä suunnata viimeistä kertaa tuohon lähimarkettiin katselemaan, joskos sieltäkin saisi tuota riisiviiniä ostettua mukaan tulijaisiksi muutaman pullon verran. Sen jälkeen onkin sitten vuorossa se toivoton yritys saada kaikki mahtumaan matkalaukkuihin.

Lähtö aamulla kello 5:00 kohti Shanghai Pudong Internationalia.

Kaikenkaikkiaan täältä meille on tarttunut mukaan 8 tuntia videota, yli 2000 kuvaa ja paljon kaiken näköisiä ostoksia.

Joskus huomenillalla sitten yhteenvetoa reissusta. Nyt täytyy rientää vielä viimeisen kerran Suzhoun pimeyteen.

谢谢 苏州

300km/h ja 492 metriä korkealla.

DSC_1564

Tässä nyt on hyvä esimerkkikuva tältäpäivältä, kuinka käy kun nukahtaa väärässä paikassa väärään aikaan.

DSC_1570

Toisaalta hetkeä myöhemmin maisema näytti tältä, joten ehkä en ollutkaan selostanut väärin kohdetta Shanghain metroaseman lipputiskillä, vaan olinkin Shanghain tiede- ja tekniikkamuseossa.

Tänään lähdimme 5 hengen porukalla omatoimimatkalle Shanghaihin. Ryntäsimme aamulla heti aamupalalle sen auettua ja siitä suuntasimme kahdella taksilla Suzhoun rautatieasemalle. Hommasimme liput ensimmäiseen lähtevään Shanghain junaan ja hintaa tuolle matkalle tuli 2,6 euroa henkilöä kohden. Shanghain päässä vastaavasti marssimme välittömästi etsimään lipunmyyntiä, joka sitten löytyikin mielenkiintoisesti toiselta puolelta katua ja pikku portaiden yläpäästä toisesta kerroksesta. Onneksi ostimme paluuliput, koska muutama myöhemmin tullut matkalainen ei niitä enää illalla iteselleen saanut.

Seuraavana sitten suuntasimmekin kohti Shanghain metroa. Lippujen hankinnan jälkeen ajelimme ensin asemalta Kansan Aukiolle ja siitä vaihtoyhteydellä maglev-asemalle.

Satuimme magleviin valitettavasti juuri siihen aikaan, kun juna ajelee vain 300km/h, eikä huippunopeuttaan 430km/h. Kävimme sitten ajelulla Pudong Internationaliin ja takaisin samalla junalla (8min suuntaansa).. koska kyllähän tällainen Idän ihme piti päästä kokemaan luonnossa. Ei noita magneettilevitaatiojunia vielä liikaa ole tehty.

Juna-ajelun jälkeen suuntasimme jälleen kerran metroon ja tällä kertaa kohteena oli jo aikaisemmin mainittu Shanghai Museum of Science and Technology, jota voisi lähinnä kuvata hervottoman kokoiseksi Heurekaksi, johon on vielä yhdistetty luonontieteellistä museota ja ties mitä muuta. Ensimmäisenä ryntäsimme neljänteen kerrokseen avaruusosastolle (tuliko tämä jollekkin yllätyksenä?) ja sieltä sitten aloimme valumaan alaspäin nähden kaikkea mielenkiintoista robotteihin, keinonäköön, keinohajuaistiin, fossiileihin ja täytettyihin eläimiin liittyen. Tosin oikeastaan kaikista mielenkiintoisinta tässä paikassa oli syöminen. Ensin pisti hankkia 5 yuanin panttia vastaan ravintolan maksukortti, jonne ladattiin haluttu määrä rahaa. Tämän jälkeen voi edetä useille erillisille myyntipisteille, joissa jokaisessa oli eri valikoima. Täällä sitten osoitit haluamasi annoksen, annoit korttisi ja jos rahaa riitti niin kokki alkoi hommiin. Korttiin jäi 1 yuani ja tietysti 5 yuanin pantti, joten otin sitten kortin mukaan muistoksi oudoimmasta ravintolaoperaatiosta ikinä.

Muutamaa tuntia myöhemmin matka jatkui taas metrolla tällä kertaa Shanghain pilvenpiirtäjäalueelle, jossa sitten saimmekin kävellä hirmuiset lenkit, kiitos uusien pilvenpiirtäjätyömaiden, jotka olivat sulkeneet katuja yms. kivaa pikku kiusaa. Alunperin olimme noin 500 metrin päässä Shanghai World Financial Centeristä mutta sitten taisimme välillä käydä huomattavankin paljon kauempana. Eikä tämäkään vielä riittänyt. Kun lopultakin pitkän talsomisen jälkeen (osa matkasta taitettiin pitkin autotietä kävellen autojen seassa) saavuimme itse mahtavalle SWFC:lle, niin saimme kolme kertaa eri ovelta passituksen jatkamaan matkaa. Kaksi näistä oli ravintolakerroksiin pääsyä ja yksi oli toimistopuolelle pääsy, joten ei sinäänsä ihme. Ainoastaan se oli outoa, että missään ei vaivauduttu mainostamaan sitä, mistä pääsee oikeasti sinne SWFC Observatoryyn ihmettelemään näkymiä. Lopulta oikean oven löydyttyä kassoille ja 30 euroa köyhempänä jonottamaan hissiä yhden jenkin ja kahden kiinalaisen kanssa. Hissillä pääsi vain 94:een kerrokseen, joten matka jatkui liukuportaiden ja toisen hissiajelun jälkeen 100:een kerrokseen melkopitkälti lasista tehtyyn näköalatasanteelle. Vaikka sää melko sumuinen olikin, oli näkymä varsin mielenkiintoinen… muut pilvenpiirtäjät näki ylhäältä päin… ja nimenomaan reilusti ylhäältä päin. Kyseessähän on maailman kolmanneksi korkein rakennus ja maailman korkein näköalatasanne… mutta sinäänsä SWFC:tä voisi kutsua oikeasti maailman korkeimmaksi, koska siinä ei ole sorruttu esim. Taipei 101:en tapaan antenni yms. turhakkeisiin ja lasketa niitä mukaan korkeuteen. SWFC:ssä pääsee juuri niin ylös kuin siinä korkeuttakin riittää.

DSC_1627

Näkymää 100:sta kerroksesta. Virallinen korkeuslukema tuolla kohdalla on 474 metriä. (Tuolla on vielä 101:n kerros mutta se on VIP-tiloja)

DSC_1679

Kuvassa 97:stä kerroksesta kuva 100:een kerrokseen. Alaspäin tullessa hissi kertoi jokaisen kerroksen kohdalla “This elevator doesn’t stop in this floor.” – jos tuo sama toiminto olisi ollut 94:een kerrokseen vievässä hississä, niin varmaan olisi jo kuristanut jonkun ärsytyksestä. Täytyi sitten vielä nauttia tölkinen Coca-Colaa maailman korkeimmassa baarissa. Hinta tosin oli törkeästi 20 kertainen paikalliseen hintatasoon nähden mutta silti edelleen naurettavan halpaa Suomen hintoihin nähden. Hissiajeluista vielä sen verran, että 1-94 kerroksien välillä toimineet hissit olivat niitä mallia supernopeat ja sen kyllä huomasi korvien lukkoon menon muodossa ja alaspäin olo tuntui jonkin verran kevyemmältä. Hisseihin oli tehty myös hieno valoshow joka esitti ohimeneviä kerroksia reaaliajassa. Hissin nopeus oli varmaankin lähemmäs 400 metriä minuutissa, ellei jopa suurimmassa kiihdytyksessä ylikin. Vielä hauska lisäyksityiskohtana ulkona oli suoraan käännettynä räjähtävä koira nuuhkimassa autoja – ei siis kannata mennä ainakaan lähelle. Ihme ettei sitäkin ollut tosin jo kokattu – paikalliset kun syövät kaikkea muuta nelijalkaista paitsi sohvaa.

Ulos päästyämme tajusimme kysyä porttieerilta suuntimaa lähimmälle metroasemalle, joka olikin suoraan oikealla puolellamme noin kilometrin päässä (tämän kun olisi tiennyt). Tässa vaiheessa meidän oli alunperin tarkoitus lähteä Nanjing Dongluun shoppaamaan mutta kello oli jo niin paljon, että päätimme lähteä metrolla takaisin asemalle – joka sitten osoittautuikin oikeaksi päätökseksi. Parhaillaan oli nimittäin menossa paikallinen ruuhka ja kun puhutaan lähemmäs 20 miljoonan ihmisen kaupungista, niin voitte kuvitella kuinka monta ihmistä matkustaa metrolla juurikin kaupungin keskustan tärkeimmiltä risteysasemilta. En ole ikinä, enkä taatusti varmaan tulekkaan näkemään yhtä montaa ihmistä yhtä pienellä alueella. Neliömetriin saa tungettua yllättävän monta pientä kiinalaista – tulkaa vaikka itse katsomaan. Kansan Aukiollakin oli yhtään liioittelematta kymmeniä, ellei satoja tuhansia ihmisiä sulloutuneena yhdelle metroasemalle (joka tietysti sitten olikin vähän kookkaampi mutta ei sielläkään parhaillaan mahtunut edes ympäripyörähtämään. Sama homma oli myös metroissa. Ei niin montaa ihmistä oikeasti mahdu metrovaunuun. Toisaalta, kuten jo useamman kerran täällä on tullut todettua, niin Kiinassa kaikki on mahdollista.

Juna-asemalle selvittyämme sitten odottelimmekin reilun puolituntisen junaa takaisin Suzhouhun. Junamatkalla meitä sitten odottikin taas mieluisa yllätys. Tylsä paluu Suzhouhun muuttui myrskyn bongausretkeksi numero 2 (hah, siitäs saitte kiinalaiset – täällä kun joka hemmetin paikassa hehkutetaan asian olevan numero 1). Junamme kaahasi 244 km/h suoraan ukkosmyrskyn läpi ja ehdin nähdä kaksi todella valtavaa maasalamaa mutta taivas välkkyi (ja siis koko taivas) kirkkaana jatkuvasti. Siinä taisi tulla 5 minuutissa enemmän salamoita kuin Suomessa kahdessa vuodessa. Melkoisen hieno valonäytelmä.

Lähes 13 tuntia jatkuvaa kävelyä takana tänään. Hotellille palattua ei jaksanut enää alkaa miettimään mitään ihmeenpiä ruokapaikkoja, joten otin vain luurin käteen ja kilautin room serviceen. 2x Fish and Chips hintaan 15 euroa.. makuelämys oli varsin mielenkiintoinen kun ruoka oli laitettu aasialaiseen tyyliin mutta ei yhtään hullumpi sellainen.

Huomenna sitten yrittämään uudelleen pääsyä 250 vuotiaaseen Song He Lou -ravintolaan ja tekemään viimeiset ostokset.

P.S. Tänään on jo yli 22 miljoonaa ihmistä nähnyt pimennysryhmämme laulamassa Maamme laulua. Repikää siitä suomalaismuusikot – teillä ei tule koskaan olemaan tuollaista yleisöä.