Räntää vaakatasossa

Paluumatka Altasta starttasi aamulla. Keli näytti positiivisen aurinkoiselle. Kuinka väärässä matkailija voi ollakaan. Ajeltuamme hetken aikaa vuoristossa/tuntureissa/mitä nuo ikinä olivatkaan sääolot muuttuivat täysin. Lämpötila tippui jonnekin 0,0 ja 0,5 celsiusasteen välille ja räntää sekä lunta satoi vaakasuorassa. Välillä tuli vettäkin ihan kiitettävää tahtia. Varsin mainiot keliolosuhteet siis testata vuokra-auton tuliteriä kesärenkaita ja kaikkia fysiikanlait kumovia automaattisia luistonestoja. Tiellä pysyttiin eikä varmaan kauhean montaa poroakaan jäänyt alle.

Suomenpuolella sitten kelit olivatkin jo edes etäisesti kesäisempiä – vettä tuli kaatamalla. Normikesä. Käytiinpähän sitten ohiajaessa kääntymässä Levitunturin huipullakin. Ihan kivat maisemat sieltäkin näkyi.

Nyt ollaan sitten reissun viimeisessä etapissa. Jälleen kerran Sodankylässä. Mökki sentään vaihtui – kahden mökin päähän viimemajoituksesta. Aamulla sitten aikainen startti kohti Varkautta, jossa retkikuntamme hajaantuu taas ympäri Etelä-Suomea. Seuraavaksi sitten toukokuussa 2016 Merkuriuksen ylikulkua katsomaan? Siinäpä hyvä syy suunnata vaikkapa Portugaliin?

Päivitys: Lisätäänpäs vielä tuo Merkuriuksen ylikulun näkvyyskartta.

Eli tuollaiset alueet ovat potentiaaliset 9.5.2016.

Bookmark the permalink.

Comments are closed.