Birckala 1017 – Viikinkiaikaa Suomessa

Birckala 1017 – Viikinkiaikaa Suomessa
Janakkalan miekkamies

Tänään oli vuorossa sukellus rautakautiseen Pirkkalaan ja vielä tarkemmin Tursiannotkoon, joka sijaitsee melkeinpä tuossa vastarannalla. Museokeskus Vapriikin uusin näyttely kertoo Tursiannotkosta tehdyistä viikinkiaikaisista arkeologisista löydöksistä ja hieman myös muualta lähiympäristöstä tehdyistä löydöistä, kuten Janakkalan miekkamiehestä.

Näyttely oli melko laaja ja antoi kyllä varsin hyvän kuvan rautakautisesta elämästä ja asutuksesta täällä Hämeessä, jossa tiedetään myös niitä viikinkejäkin liikkuneen. Esimerkiksi Ruotsin Gävlestä löytyneestä riimukivessä kerrotaan Egilin kuolleen Hämeessä ollessan Freygeirr-nimisen päällikön matkassa. Freygeirrin tiedetään lisäksi seikkailleen ainakin Kreikassa, Liivinmaalla (nyk. Balttia) ja Bysantissa.

Ihan uutena tietona allekkirjoittaneena tuli tieto siitä, että Suomesta on löydetty useampia aitoja Ulfberht-miekkoja, joita pidetään yleisesti parhaimpina tunnettuina viikinkimiekkoina. Nämä oli erittäin hienoa päästä näkemään omin silmin. Samoin myös esillä oli Vesilahdelta löydetty paikallinen Ulfberhtin huonolaatuinen kopio, jonka kirjoituksessa ei ole juurikaan tolkkua, kiitos selvästi kirjoitustaidottoman sepän.

Niin ikään yllätyksenä tuli tieto, että niin kutsuttu Vesilahden seppä oli osannut takoa myös damaskosterästä. Yleisesti on luultu, ettei Suomessa ollut kyseistä tekniikka osaavia seppiä mutta sekin on nyt näemmä todistettu vääräksi. Vesilahden sepän takomia hienoja hopeakoristeisia keihäänkärkiä on löydetty jonkin verran.

Ehdottomasti tutustuminen arvoinen näyttely!