Sadetta Siuronlinnassa

Tänään olikin luvassa harvinaisempaa herkkua, neljän tunnin päiväretki Siuronlinnaan, eli Siuron linnavuorelle. Alue on Puolustusvoimien omistuksessa ja Patrian hallinnoimaa, joten tavallisesti linnavuorelle ei ole pääsyä. Kerran vuodessa tuonne kuitenkin järjestetään retki, johon pääsee mukaan noin 40 onnekasta. Pyrimme jo viimevuoden retkelle mutta liian myöhään. Nyt toisella yrittämällä tärppäsi ja olimme viimeiset mukaan valitut.

Linnavuoren alue on luonnonsuojelualuetta ja se on ollut käytännössä koskemattomana viimeiset 70 vuotta. Toisin sanoen alueella on koskematonta metsää tuulenkaatoineen, joten siellä liikkuminen on paikoin varsin työlästä. Varsinkin itse linnoitukselle kipuaminen ei ole kaikista helpointa maastoa, vaan reitille mahtuu jyrkkiä nousuja ja isoja louhikkoja. Jatkuva vesisade ei ainakaan helpottanut kiipeilyä. Itse linnoituksen säilyneet varustukset ovatkin sitten kohtuu laajat ja massiiviset. Kaikkiaan alueelta löytyy 165 metriä ehjää kivivallia ja 125 metriä hajonnutta kivivallia. Näin massiivisia löydöksiä ei ole tehty, kuin parilta muulta linnavuorelta. Vaikka Siuronlinna on tiettävästi toiminut sekä asutus- että pakolinnana, ei sieltä ole kuitenkaan juurikaan tehty esinelöytöjä. Ainoat tiedossa olevat ovat yksittäinen musketinkuula, keihään- ja nuolenkärjet, jotka nekin ovat kadonneet aikojen saatossa.

Ohessa muutamia kuvia linnavuoren päältä. Noususta ja alaosista ei voinut ottaa kuvia sotilasalueesta johtuvan kuvauskiellon vuoksi. Tämä on upea paikka, jossa kannattaa pyrkiä mahdollisuuksien mukaan käymään.

Päijälän linnavuori

Kuhmoisista löytyy pohjoisesta katsoen kolmas osa Jämsän linnavuorten ketjua, Päijälän linnavuori. Linnavuori on ollut käytössä ainakin 800 – 1200 -lukujen ajan. Päijälän linnavuori on häkellyttävän luonnonkaunis paikka. Puolustuksellisestikin se on ollut lähes täydellinen: Vuoren seinämistä kolme on lähes pystysuoria. Ainoa loiva rinne on ollut aikanaan puisten varustuksien suojaama.

Päijälän linnavuorelta on tehty myös suurin arkeologinen löydösten määrä Suomen linnavuorista, huikeat 340 esinettä. Löydetyt esineet kuvastavat hyvin alueen yhteyksiä mm. Baltian suuntaan. Osa myöhemmistä, 1200-luvun esineistä on palaneita, joka viittaa linnan äkilliseen hylkäämiseen. Alueen hylkäämisen myötä siitä tuli suorastaan tabu paikalliselle väestölle ja se unohdettiin kokonaan. Tästä herääkin kysymys, mitä niin kauheaa täällä on tapahtunut, jotta kokonainen linna hylättiin täysin arvoesineineen? Joidenkin arvioiden mukaan täällä olisi käyty niin raivokas taistelu, että se johti linnan hylkäämiseen. Ketkä mahdollisen taistelun sitten kävivät, sitä ei osata ainakaan nykylöydösten perusteella sanomaan. Oliko se heimosotaa hämäläisten ja karjalaisten välillä vai novgorodilaisten kostoretki?

Jämsän linnavuorten ketjussa olisi vielä etelämmässä neljäskin linna mutta kyseinen linna on perustettu saarelle, joten se vaatii omat seikkailunsa vesistön ylityksineen.

Pukinvuori

Aivan Jämsän keskustan tuntumasta löytyy metsänkeskelle piiloutunut Pukinvuoren linnavuori. Joskus siitä käytetään myös virheellisesti Hartusvuori-nimeä. Linna on pohjoisesta katsottuna toinen osa Jämsän linnavuorten ketjua. Vuoren pohjoisrinteellä on ainoa alueelta löydetty varustus, jolla on pituutta vajaa 20 metriä. Itse en kyllä tätä bongannut. Pukinvuorella oli kaksi erillistä huippua, joten vaikea sanoa kumpiko niistä on ollut varsinaista linnaa, kun jälkiä ei maastosta erottanut.

Vuorelta on löydetty 1985 yksittäinen miekanponsi, joka ei ole suomalaista tyyppiä. Luultavammin se on lähtöisin Balttian alueelta 1100 – 1200 -lukujen tienoilta. Luultavasti siis itse linnavuorikin on ristiretkien ajalta.

Viereinen, korkeampi Hartusvuori on suosittu retkeilypaikka laavuineen mutta todennäköisesti se ei ole linnavuori.

Linnasenmäki

Jämsänkosken keskustan läheisyydessä sijaitsee Linnasenmäen linnavuori. Mäenlaella on vielä erotettavissa noin sata metriä pitkä kivivalli, joka on toiminut aikanaan hirsivarustuksen pohjana. Linnasenmäki on Jämsän linnoitusketjun pohjoisin linnavuori. Puolutuskäytössä se on ollut ainakin rautakaudella mutta joidenkin arvioiden mukaan sitä on käytetty jo kivikaudesta lähtien. Tätä väitettä puoltaa mäeltä löydetty kivikirves.

Linnasenmäen alue oli harmittavan vesikkoitunut, joten mäenlaen muotoja oli paikoin vaikea hahmottaa. Kivivallitkin katosivat paikoin täysin kasvillisuuden sekaan. Linnan muureilla tosin kasvoi paljon todella maukkaita ahomansikoita.

Kovinkaan irti nykyajasta ei huipulla päässyt, kiitos läheisen vilkkaan tien sekä vieressä sijaitsevan Jämsänkosken paperitehtaan. Tuulensuunta oli juuri paperitehtaalta päin, joten sellunkatku mäellä oli melkoinen.

Hakoisten linnavuori

Janakkalan Hakoisissa sijaitsee linnavuori, joka on muista linnavuorista poiketen uudempaa tekoa. Vuoren laelle on rakennettu varhaiskeskiajalla, noin 1200-1300 -lukujen tienoilla kaksiosainen linna. Siinä on ollut alempana esilinna ja vuoren laella varsinainen päälinna. Päälinnan sisäpuolella on sijainnut asuinrakennus, sekä ainakin yksi torni. Esilinnan alueella puolestaan on sijainnut linnan kaivo.

Kovinkaan paljoa varmaa tietoa linnasta ei ole säilynyt. Joidenkin spekulaatioiden mukaan tämä saattaisi olla Eerikinkronikoissa mainittu Birger-jaarlin rakennuttama linna mutta toisaalta taas Birger-jaarlin ristiretkestäkään ei ole varmaa tietoa. Usein taas epäillään Hakoisten linnavuoren olleen jo käytössä rautakaudella mutta tästäkään ei ole olemassa mitään varmaa tietoa tai todisteita, kun alueella ei ole tehty 1900-luvun jälkeen arkeologisia kaivauksia.

Toisaalta linnan kohtuu tarkan ajoituksen perusteella voidaan todeta sen olevan ruotsalaisten ristiretkien aikana perustettu linna, jolloin se voisi hyvinkin olla varsinainen alkuperäinen Hämeen linna. Tätä teoriaa puoltaisi 1625 vuodelta oleva oikeuden päätös, jossa todetaan Hakoisten kartanon oikeus vanhoihin niittyihinsä, joiden tuli kuulua vanhalle Hämeen linnalle Kustaa Vaasan ja Erik XIV:n kirjeiden mukaan.

Tenholan linnavuori

Tänään suuntana oli Hattulassa sijaitseva Tenholan linnavuori. Kovin lähelle linnavuorta ei pääse autolla, joten sopivan parkkipaikan löydyttyä eteneminen meni metsäpolkuja pitkin patikoimiseksi. Kovin harjumaisessa maastossa riitti ylä- ja alamäkiä noin kilometrin kävelymatkassa vuoren juurelle. Sieltä sitten alkoikin jyrkkä nousu itse linnavuorelle.

Itse linnavuoren laki oli harmittavan umpeen kasvanutta, joten upea maisema avautui vain yhteen suuntaan ja sekin varsin pieneltä alueelta. Mielenkiintoisin osa kuitenkin oli linnan yhdelle sivulle uudelleen rakennettu hirsivarustus, jonka malli perustuu paikalta tehtyihin löydöksiin. Linnan sisäpiha ei ollut kovinkaan leveä mutta sitä pidempi, kuten galleriassa olevasta linnan hahmotelmapiirroksesta näkee. Pituutta linnalla on ollut hieman yli 100 metriä. Sisäänkäyntejä tai siis portteja linnaan on vanhan kivivallin perusteella ollut kolme.

Linnavuori on ollut käytössä arkeologisten löydösten perusteella lähes 500 vuotta, aina 500-luvun lopusta 1000-luvun alkupuoliskoon asti.

Vuorelta alas lähtevän polun varrelta löytyi myös mainio nuotiopaikka, jossa oli myös varsin pätevän oloinen laavu yöpymistä varten. Tätä kannattaa harkita, jos haluaa retkeillä rautakautisissa maisemissa.

Kauttuan linnavuori

Pyhäjärven päässä, ainoastaan 800 metrin päässä Luistarin kalmistosta sijaitsee Kauttuan linnavuori, jonka päällä kiertää kivistä tehty muuri. Muurin päällä on aikanaan kiertänyt luultavasti hirsivarustus vaikka mitään jäänteitä siitä ei enää olekkaan jäljellä. Linnan lounaispuolella on sopivan näköistä kivikkoa, joka ehkä on voinut olla ulompi muuri ja varustus mutta tähän teoriaan kaikki tutkijat eivät usko. Linnavuoren laesta on tutkittu ainoastaan alle 17 prosenttia, joten se voi pitää sisällään vielä useita löytämättömiä aarteita.

Vuoren lakea ja entistä linnan sisäpihaa koristaa nykyisin hieno kukkaketo, jossa kasvoi runsaasti ahomansikkaa ja mustikkaa. Nämä tarjosivat oivan herkkuhetken historiallisissa maisemissa.

Linnavuorelle oli helppo saapua. Parin sadan metrin päässä sijaitsi iso parkkialue ja tien vierestä itse vuorelle nousi hyväkuntoiset puuportaat. Vuoren laella kulkiki useita pikku polkuja, jotka seurailivat muureja, sekä halkoivat linnan sisäpihana toiminutta mäenlakea. Heinikko oli ikävästi peittänyt muurit alleen, joten niiden kuvaaminen oli aika haastavaa. Parhaimmillaan linnavuori on varmastikkin keväällä, ennen heinikon kasvamista.

Vesilahden muinaiskohteita

dsc_9412

Muinaiskohdeviikonloppu sai jatkoa ja vuorossa oli poikkeaminen Vesilahdelle, jossa tulikin käytyä niin sanotusti kolme kärpästä yhdellä iskulla.

Ensimmäisen vuorossa Päivääniemen kalmisto tai historiallisesti Päiväniemi tai Päivänniemi. Varhaisin kirjallinen viittaus alueeseen on vuodelta 1440, jolloin se oli kirjoitettu muodossa Paiuänemij. Alueen muinaishistoriallinen luonne on tunnettu jo 1700-luvulta asti. Kyseessä on yksi Suomen suurimmista rautakautisista kalmistoista. Sieltä tunnetaan 130 hautaröykkiötä, joista komein on tehty suuren maakiven ympärille. Tästä röykkiöstä puuttuvat polttohautaukselle tavanomaiset palaneet ihmisen luut, joten kyseessä lienee kalmiston keskelle rakennettu vainajien palvontapaikka. Asiaa tukee myös kiven ympärillä oleva kivetty silta, eli “vainajien tie”.

Haudoista tehdyt löydökset ajoittuvat pääsääntöisesti merovingiajan jälkipuoliskolle, noin vuosien 600-800 välille. Vanhimmat tehdyt löydökset ovat olleet noin 300 vuoden tienoilta. Röykkiöistä on löydetty kaikkea keihäänkärjistä väkipuukkoihin ja miekan palasiin.

Seuraavana kohteena oli Kaakilanniemen linnakallio, joka on ollut Pyhäjärven rannalla sijainnut pakopaikka. Se on myös ollut lappalaisten viimeinen asuinpaikka Vesilahdella.

Linnoituksen lounaisrinteelle on rakennut kivimuuri, jonka päällä on luultavasti ollut linnavuorille tyypillinen hirsivarustus. Täyttä varmuutta asiasta kuitenkaan ei ole, sillä alueella ei toistaiseksi ole tehty arkeologisia kaivauksia. Pyhäjärven puoleinen rinne vuoresta puolestaan on niin jyrkkä, että sieltä novogordilaisten hyökkääjien on ollut lähes mahdotonta päästä ylös. Näköyhteys täältä on aikanaan ollut Onkemäen linnavuorelle ja Lempäälän pirunlinnalle, joten linnavuoriketju on toiminut tässäkin kohtaa.

Kolmas ja samalla päivän viimeinen kohde oli Tuhnunvuori tai vanhimmalta nimitykseltään Huhnunvuori. Äkkijyrkässä kalliorinteessä on myös luola, joka pirunluolana tai pirunpesänä tunnetaan. Tarina kertoo pakanajumalan paenneen kirkonrakentajia Vesanniemestä luolaan, josta se on sitten käynyt varastelemassa Laukon kellarista viinaksia. Tarinan mukaan luola on niin iso, että sinne on mahtunut ratsastamaan mies hevosen selässä ja se jatkuu aina Karkun Pirunvuoreen tai Laukon keskiaikaiseen kivikellariin asti. Luolan suuaukko oli kuitenkin niin vaikeakulkuisessa paikassa, että sinne ei lopulta viitsinyt alkaa kiipeilemään.

Tuhnunvuorta vastapäätä on Hulluharju, joka on saanut tarinan mukaan nimensä Ahti-nimisestä miehestä, joka päätti siellä sotaretkestä Karjalaan. Toisen version mukaan nimi tulee Vesilahden ensimmäisestä kristinuskon levittäjästä, joka Hunnun Herrana tunnettiin.

Kulttuurihistoriallisesti Tuhnunvuori on muutenkin hyvin merkittävä, sillä muun muassa Elias Lönnrot hiihteli usein täällä. Myös Elinan surma -runossa Klaus Kurjen ja Kirstin kerrotaan hukkuttautuneen juurkin Tuhnunvuoren rinteeltä.

Rapolan muinaislinna

p1040089

Päivän retkikohteeksi valikoitui tällä kertaa Sääksmäen Rapolanharjulta löytyvä Rapolan muinaislinna. Rapolan muinaislinna on Suomen suurin muinaislinna ja siksi se onkin luultavasti ollut alueen linnaketjun päälinna. Linnan muodostaa kilometrin pituinen muuri, jonka sisäpuolelle jää yli viiden hehtaarin suuruinen alue. Linnavuoren käyttö ajoittuu viikinkiajalle 800-1200-luvuille, jolloin karjalaiset ja novogordilaiset tekivät ryöstöretkiä Hämeeseen.

Linnasta tehtyjen tietokonemallinnuksien perusteella linnasta on ollut mahdollista nähdä kaikki sitä ympäröivät rautakautiset asumukset sekä kaksi muuta linnavuorta. Näköyhteyteen linnavuorien välillä perustuukin niiden tehokas käyttö osana hyökkääjistä varoittavaa järjestelmää, jonka vuoksi Suomea onkin osuvasti kutsuttu Merkkitulien maaksi.

Linnaan johtaa kaksi porttia, jotka ovat eri päissä jääkauden muodostamaan harjuhautaa. Linnan reunamuureja pitkin pääsee kiertämään koko linnan ympäri. Ylärinteiltä löytyy myös asuinpainanteita, jotka ajoittuvat 1200-1400 -lukujen tienoille. Linnan reunamuurien päällä on ollut hirsinen varustus ja harjun soraisia reunoja on jyrkennetty vaikeakulkuisemmiksi.

Linnavuoren vierestä löytyy myös 400-luvulle ajoittuva kalmisto ja muinaispeltoja. Aluetta tiedetään asutetun yli 3000 vuoden ajan.